Kyl­män ter­veys­vai­ku­tuk­sis­ta on pu­hut­tu vuo­sia, ja jo­kai­nen tun­te­ma­ni avan­tou­in­nin har­ras­ta­ja heh­kut­taa sitä eu­fo­ris­ta oloa, joka hyi­ses­tä kyl­vys­tä seu­raa. Ki­vut ja ko­lo­tuk­set jää­vät jär­veen, vas­tus­tus­ky­ky kas­vaa niin et­tä fluns­sas­ta ei ole kuul­tu­kaan ja unen­lah­jo­jen pa­ra­ne­mi­sel­la­kin ke­hus­kel­laan. Kii­reet jää­vät ran­nal­le ja vir­taa ar­jes­sa riit­tää. Kou­kut­ta­vak­si puu­hak­si­kin avan­tou­in­tia ovat mai­nos­ta­neet.

Vil­la­su­kat kuu­lu­vat va­rus­tuk­see­ni niin ko­ti­soh­val­la köl­lö­tel­les­sä kuin työ­pai­kal­la kir­joi­tel­les­sa­kin. Olen ar­mo­ton vi­lu­kis­sa, ja ikui­nen ke­sän lap­si. Jos sai­sin päät­tää, hel­le oli­si ai­nai­nen, ke­säs­tä nyt pu­hu­mat­ta­kaan. Kir­jai­li­ja Tom­mi Kin­nus­ta si­tee­ra­tek­se­ni ”kesä on to­teu­tu­nut unel­ma sii­tä, mitä elä­mä voi­si ol­la”.

Mitä enem­män ikää tu­lee, sitä enem­män pa­le­len. Vuo­si vuo­del­ta otan top­pa­haa­la­rit käyt­töön ai­na vain ai­kai­sem­min. Kun au­rin­ko pai­nuu mail­leen syk­syn tul­len, ja loka-mar­ras­kuun har­maus val­taa mai­se­man, olo las­kee kuin leh­män hän­tä.

Toi­saal­ta kyl­mä on kieh­to­nut mi­nua ai­na. Ko­val­la pak­ka­sel­la on pääs­tä­vä len­kil­le au­rin­gon­pais­tee­seen, sii­nä vi­lus­ta­jai­set kyl­lä unoh­tu­vat kun han­get kim­mel­tä­vät. Täl­lään su­pi­la­kin pää­hä­ni ja huo­pik­kaat jal­kaan naut­ties­sa­ni iha­nan raik­kaas­ta pak­ka­sil­mas­ta. Vii­me tal­ve­na kek­sin ko­vil­la pak­ka­sil­la vil­la­suk­ka­lenk­kei­lyn, hy­vää te­kee se­kin. Lu­mi­han­ges­ta tie­dän ir­to­a­van kie­rit­te­le­mäl­lä hy­vän en­dor­fii­ni­pau­kun kun pää­see heti sen jäl­keen ko­viin löy­lyi­hin. Mut­ta ke­vät­tal­ven pak­ka­siin pääs­täk­seen on sel­vit­tä­vä al­ku­tal­ves­ta.

Avan­tou­in­tia olen muu­ta­man ker­ran ko­keil­lut ihan tal­vel­la­kin, ja pe­ri­aat­tees­sa se jäl­ki­tun­ne on ol­lut iha­na. Tänä syk­sy­nä kä­vin jär­ves­sä pu­lah­ta­mas­sa il­man sau­no­mis­ta sii­hen saak­ka kun­nes jär­vi jää­tyi. Har­ras­te tun­tui to­teut­ta­mis­het­kel­lä var­sin he­rät­tä­väl­tä; jal­ko­ja pis­te­lee ja ham­mas­ta on pur­ta­va, mut­ta sitä seu­raa­va hyvä olo peit­to­aa ve­teen heit­täy­ty­mi­sen vai­vat. Se ki­hel­möi­vä tun­ne, joka val­taa koko ke­hon, saa ja­no­maan uu­sia ja uu­sia tois­to­ja jää­kyl­mäs­sä ve­des­sä. Jos ker­ran vii­kos­sa kä­vi­sin avan­nos­sa, en pa­le­li­si jat­ku­vas­ti.

Us­koa vah­vis­taak­se­ni olen kuun­nel­lut kir­jaa, joka ker­too it­sen­sä ka­rai­se­mi­ses­ta kyl­mäl­lä. Si­tä­kin tär­ke­äm­pi ja mo­ti­voi­vam­pi on se tun­ne, jon­ka kyl­mä­kä­sit­te­ly an­taa. Pa­lau­tu­mi­seen ja stres­sin hil­lit­se­mi­seen pu­lah­dus on niin te­ho­kas­ta shok­ki­hoi­toa, et­tä sii­tä ei pys­ty enää luo­pu­maan.

Päi­vi Lie­vo­nen

pai­vi.lie­vo­nen@ko­ti­kar­ja­la.fi