Ko­ti­pi­ha­ni - rak­kaat ko­ti­pol­ku­ni näin jät­tää mä sain, evak­ko­tiel­le näin suun­tam­me vei, evak­ko­tie­tä koh­ti tun­te­ma­ton­ta.

Ko­ti­mö­kil­le hy­väs­tik­si vil­ku­tim­me ain, taak­sem­me kai­hoi­si­na kat­soim­me vain.

Toi­vos­sa, et­tä ker­ran pa­lai­sim­me ko­ti­kon­nuil­le ta­kai­sin ain, mök­kiin eh­jään ja läm­pöi­seen, lin­tu­jen lau­luun su­loi­seen.

Ko­din lin­nuil­le ra­ken­tai­sim­me, oman ko­din läm­mös­tä naut­tia saam­me.

Vaan tämä ei kos­kaan to­e­tu­tu­nut­kaan, jäim­me siir­to­lai­sik­si ai­ni­aan.

Se kat­ke­ra osam­me ol­lut on, piti iha­na kau­nis Kar­ja­la vie­raal­le luo­vut­taa.

So­ta­kor­vauk­set pääl­le vie­lä pu­lit­taa.

JU­HA­NI LEH­TI­NEN

Toh­ma­jär­vi