POHJOIS-KARJALA
Tuija Marienberg
Keski-Karjalan alueella, Tohmajärvellä, on varmistunut yksi uusi koronatartunta. Positiivisten koronatartuntojen määrä Tohmajärvellä oli pitkään kahdeksan, nyt luku on kasvanut yhdellä ja on siis yhdeksän.
Kiteellä uusia koronatartuntoja ei ole ilmennyt tällä viikolla, joten aiemmat tartuntaketjut on saatu hallintaan. Kiteen tartuntojen kokonaismäärä on 41.
Rääkkylässä koronatartuntojen määrä on edelleen alle viisi.
Siun sote tiedottaa, että Joensuun Lyseon peruskoulussa varmistui koronavirustartunta tiistaina 12. tammikuuta. Koulun oppilaita ja henkilökuntaa on asetettu karanteeniin koronavirukselle altistumisen takia.
Tartunnan alkuperäksi epäillään kauppakeskus Matkusta Kuopiossa, jossa Kuopion kaupunki on tiedottanut mahdollisesta joukkoaltistumisesta koronavirukselle 2.–10.1.2021 välillä.
Karanteeniin asetettuja henkilöitä on Joensuusta yhteensä noin 60 ja Siun sote on ollut heihin suoraan yhteydessä.
Tiistaina iltapäivällä myös Ilomantsissa varmistui koulualtistuminen. Ilomantsissa on asetettu kaksi peruskoulun luokkaa karanteeniin koronavirukselle altistumisen takia. Karanteeniin asetettuja oppilaita ja henkilökuntaa on yhteensä noin 70 henkilöä.
Tämäkin tartunta varmistui 12. tammikuuta iltapäivällä. Altistuneet on kartoitettu ja heistä suurin osa on tavoitettu jo tiistain aikana.
Ilomantsissa on viimeisen viikon aikana todettu yhteensä 11 koronavirustartuntaa. Kaikki tartunnat liittyvät samaan tartuntaketjuun, jonka alkuperä on muualla Suomessa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on päivittänyt kansalaisille tarkoitettua maskisuositustaan viime perjantaina. Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille. THL suosittelee kasvomaskin käyttöä koko maassa.
Kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevilla alueilla maskin käyttöä suositellaan peruskouluissa kuudennesta luokasta lähtien sekä toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa.
Pohjois-Karjala on epidemian kiihtymisvaiheessa, joten maskisuositus on laajentunut myös tänne.