KI­TEE

Riit­ta Ha­ku­li­nen

”Se on mei­dän Sal­lan eng­lan­ni­no­pet­ta­ja, to­te­si On­ni Me­lan­der ja nyki opet­ta­jaa hi­has­ta.”

– Tä­män lau­se on al­ku­ku­va, jos­ta To­tuus on vaih­tu­va mai­se­ma -kir­jan ta­pah­tu­mat al­koi­vat vä­hi­tel­len ke­hit­tyä. Lau­se kul­ki pit­kään mie­les­sä­ni, Ran­ta ker­too.

Ran­nan esi­kois­kir­ja on ri­kos­ro­maa­ni, joka si­joit­tuu län­si­suo­ma­lai­seen pik­ku­kau­pun­kiin.

Op­pi­las­ryh­mä löy­tää luon­to­ret­kel­lään ylä­kou­lun opet­ta­jan sur­mat­tu­na, ja pa­rin päi­vä­nä ku­lut­tua ruu­mis­ta il­mes­tyy rivo kuva kou­lun il­moi­tus­tau­lul­le. Kou­lu­yh­tei­sön ja pik­ku­kau­pun­gin ih­mis­ten vä­li­set suh­teet kie­tou­tu­vat tii­viil­lä pu­nok­sel­la ri­kos­ta­ri­nan juo­neen.

TUU­LA RAN­TA oli pit­kä­ai­kai­nen Ki­teen lu­ki­on äi­din­kie­le­no­pet­ta­ja. Hän jäi eläk­keel­le työs­tään vuon­na 2011. Vaik­ka hän­tä ti­tu­lee­ra­taan nyt esi­kois­kir­jai­li­jak­si, hä­nen teks­te­jään on jul­kais­tu jo vuo­si­kym­me­niä, to­sin sa­la­ni­mel­lä.

– Kir­joit­ta­mi­nen on ol­lut mi­nul­le ai­na olen­nai­nen osa elä­mää­ni. 14-vuo­ti­aa­na kir­joi­tin päi­vä­kir­jaa­ni, et­tä har­ras­tan myös ro­maa­nien kir­joit­ta­mis­ta, Ran­ta ker­too.

Opet­ta­ja­har­joit­te­lus­sa 70-lu­vul­la näy­te­tun­tia val­mis­tel­les­saan Ran­ta jou­tui tu­tus­tu­maan Kol­mi­o­kir­jan viih­de­lu­ke­mis­toi­hin, ja nii­den in­nos­ta­ma­na hän päät­ti lä­het­tää no­vel­lin Re­gi­na-leh­teen.

– Ih­meek­se­ni siel­tä tuli 300 mark­kaa pos­ti­o­soi­tuk­se­na ja jut­tu jul­kais­tiin. Sii­tä al­koi viih­de­no­vel­lien ja -ro­maa­nien kir­joit­ta­mi­nen.

Ran­ta kir­joit­ti kah­del­la eri sa­la­ni­mel­lä Kul­ta­sar­jaan, Lää­kä­ri­sar­jaan, Ti­mant­tiin sekä Ri­kos ja rak­kaus -sar­jaan, use­am­man kym­men­tä pit­kää pok­ka­ri­teks­tiä.

– Ju­tut al­koi­vat kui­ten­kin lo­pul­ta tun­tua kaa­va­mai­sil­ta. Ru­pe­sin mie­les­sä­ni ka­pi­noi­maan täs­mä­kir­joit­ta­mis­ta vas­taan ja ha­lu­sin kir­joit­ta­ja­na ko­kea va­paut­ta. En enää ha­lun­nut kir­joit­taa niin kuin mi­nun odo­tet­tiin kir­joit­ta­van. Viih­de­lu­ke­mis­toil­le­han on omi­nais­ta kaa­va­mai­suus.

KA­PI­NOIN­TIA Ran­ta ko­kee myös gen­re­a­jat­te­lua koh­taan. Hän ei ha­lun­nut ol­la luo­mas­sa mi­tään pe­rin­teis­tä dek­ka­ria, vaan kir­joit­taa myös mo­ni­muo­toi­sis­ta ih­mis­suh­de­ver­kos­tois­ta.

– Mi­nua kiin­nos­ta­vat ih­mis­ten mie­li ja hei­dän te­ko­jen­sa vai­kut­ti­met. Jo­kai­nen ri­kol­li­nen­kin on jon­kun lap­si, Ran­ta muo­toi­lee.

Ran­ta on väi­tel­lyt vuon­na 2008 lu­ki­o­lais­ten kir­joit­ta­misp­ro­ses­seis­ta. Hän on ol­lut te­ke­mäs­sä myös äi­din­kie­len op­pi­kir­jo­ja.

Kir­joit­ta­mi­sen opet­ta­mi­nen ja oh­jaa­mi­nen on ol­lut hä­nel­le ai­na tär­ke­ää. Kes­ki-Kar­ja­lan kan­sa­lai­so­pis­tos­sa hän ve­tää seit­se­mät­tä vuot­ta elä­män­ker­ta­kir­joit­ta­mi­sen kurs­sia.

– Kir­joit­ta­maan op­pii kir­joit­ta­mal­la ja lu­ke­mal­la. Sen voi tii­vis­te­tys­ti sa­noa näin. Luen it­se pal­jon hy­vin eri­lais­ta kir­jal­li­suut­ta.

– Kir­joit­ta­mi­nen niin kuin mikä muu tai­to ta­han­sa vaa­tii tie­tois­ta har­joit­te­lua. It­sel­lä­ni kir­joit­ta­mi­nen on tul­lut koko ajan tie­toi­sem­mak­si.

– Kir­joi­tan usein en­sin kä­sin pa­pe­ril­le ai­na­kin ide­oin­ti­vai­hees­sa. Sil­loin säi­lyy hy­vin yh­teys pään ja kä­den vä­lil­lä.

– Mis­tä ide­at ja ai­heet tu­le­vat, Ran­ta poh­tii ää­neen ja vas­taa it­se: Mis­tä ta­han­sa. Kaik­ki­al­ta.

Ran­ta ker­too, et­tä jo­kin ar­jes­sa teh­ty ha­vain­to, vaik­ka kah­vi­las­sa näh­ty ti­lan­ne, al­kaa elää ta­ri­na­na pääs­sä ja sy­sää mie­li­ku­vi­tuk­sen liik­keel­le.

VII­MEI­SEN kuu­den vuo­den ai­ka­na Tuu­la Ran­ta on osal­lis­tu­nut usei­ta ker­to­ja luo­van kir­joit­ta­mi­sen opet­ta­jan Tai­ja Tuo­mi­sen kir­joit­ta­mis­kurs­seil­le. Kurs­se­ja on ol­lut eri puo­lil­la Suo­mea ja myös Krei­kas­sa.

– Vuon­na 2015 Tai­val­kos­kel­la Pää­ta­lo-ins­ti­tuu­tin jär­jes­tä­mäs­sä kir­joit­ta­ja­kou­lus­sa eng­lan­nin opet­ta­jan kuo­le­maan liit­ty­vä ri­kos­ta­ri­na al­koi saa­da muo­ton­sa. Sain kä­si­kir­joi­tuk­sen val­miik­si ja tar­jo­sin sitä muu­ta­mal­le isol­le kus­tan­ta­jal­le. Mis­tään ei kui­ten­kaan sil­loin tär­pän­nyt.

Teks­ti jat­koi elä­mään­sä ja kir­joit­tau­tui use­aan ot­tee­seen uu­teen muo­toon Ran­nan kä­sis­sä. Uu­sit­tu ver­sio läh­ti vuo­den 2019 ke­vääl­lä WSOY:n ja Pris­man suu­reen viih­de­ro­maa­ni­kil­pai­luun.

Voit­toa ei tul­lut, mut­ta Ran­ta päät­ti lä­het­tää uu­den ver­si­on jäl­leen kus­tan­ta­jil­le. Elo­kuus­sa 2019 Myl­ly­lah­ti oli hä­neen yh­tey­des­sä. Kus­tan­nus­pääl­lik­kö Nii­na Wit­hin soit­to tar­koit­ti vuo­si­kym­me­nien unel­man to­teu­tu­mis­ta.

RO­MAA­NIN opet­ta­ja­gal­le­ri­as­ta ei ole Ran­nan mu­kaan löy­det­tä­vis­sä esi­ku­via Ki­teen kou­lu­maa­il­mas­ta.

– Ta­pah­tu­ma­paik­ka­na on ku­vit­teel­li­nen Laak­sa­lan ran­nik­ko­kau­pun­ki. Kyl­lä­hän se ai­ka lail­la on yk­si yh­teen Kok­ko­lan kans­sa. Olin siel­lä opet­ta­ja­nu­ra­ni kol­me en­sim­mäis­tä vuot­ta.

– Hen­ki­lö­hah­mot ovat ra­ken­tu­neet mo­nes­ta pa­la­ses­ta, hä­mä­ris­tä Kok­ko­lan ai­kai­sis­ta muis­ti­ku­vis­ta ja mie­li­ku­vi­tuk­ses­ta.

Kir­jan yk­si her­kul­li­sim­mis­ta hah­mois­ta on eläk­keel­le jää­nyt kri­mi­naa­lip­sy­ko­lo­gi Ai­ra Kar­hu, joka rat­koo ri­kos­ta yh­des­sä po­lii­sin kans­sa. Kar­hun ja ri­kos­ko­mi­sa­rio Ta­pa­ni Mik­ko­sen vä­lil­le syn­tyy myös hen­ki­lö­koh­tai­sem­pi la­taus.

Saa­ko Ai­ra Kar­hu uu­sia ta­pauk­sia tut­kit­ta­vak­seen, sel­vi­ää tu­le­vi­na vuo­si­na.

Tuu­la Ran­nan kir­jan jul­kis­ta­mis­ti­lai­suus on tu­le­va­na per­jan­tai­na il­ta­päi­väl­lä Ki­teen Kir­ja-In­fos­sa. Pai­kal­la on Ran­nan li­säk­si kir­jan kan­nen teh­nyt ki­tee­läi­nen Sini Tö­rö­nen.