”Lo­mat on lu­sit­tu!” ”On pi­det­ty­jä lo­mia ja pi­tä­mät­tö­miä lo­mia.” Nämä ovat sut­kauk­sia, jon­ka lä­hes jo­kai­nen työ­e­lä­mäs­sä ole­va on tä­män­kin ke­sän jäl­keen saa­nut kuul­la ker­ran jos toi­sen­kin. Olem­me­han jo eden­neet syys­kuun al­kuun, jol­loin eu­roop­pa­lai­nen­kin lo­ma­kau­si al­kaa ol­la pää­tök­ses­sään. Eh­kä vie­lä muu­ta­ma on­nel­li­nen viet­tää lo­man rip­pei­tään jon­kin mat­kaa syy­kuun puo­lel­le ja mitä tun­nen met­säs­tys­har­ras­tuk­seen vih­kiy­ty­nei­tä, heil­lä se lo­ma­kau­si vas­ta al­kaa.

Vit­sin­veis­te­lyn vas­ta­pai­nok­si lo­mien ”jäl­ki­hoi­toon” voi liit­tyä va­ka­vi­a­kin aja­tuk­sia. Töi­hin pa­luu saat­taa oi­ke­as­ti tök­kiä.

Mik­si töi­hin pa­laa­mi­nen lo­man jäl­keen tun­tuu jos­kus niin vai­ke­al­ta?

Syi­tä on usei­ta, mut­ta apua on saa­ta­vil­la ja useim­mi­ten hel­pos­ti. Ai­van al­kuun kan­nat­taa kuun­nel­la omaa ke­ho­aan ja miel­tään. Yleen­sä tiet­ty hi­taal­la käy­mi­nen ja nih­keys työ­tä koh­taan ei myös­kään ole merk­ki sii­tä, et­tä työ­paik­kaa oli­si syy­tä vaih­taa tai et­tä elä­mäs­sä oli­si jo­kin vi­nos­sa. Kun on tot­tu­nut val­vo­maan aa­mu­yöl­le ja nuk­ku­maan pit­käl­le aa­muun niin jo pelk­kä päi­vä­ryt­min vaih­dos vaa­tii so­peu­tu­mis­ta ja se­lit­tää töis­sä al­kuun pää­se­mi­sen vai­keut­ta. Tämä tun­ne jo­kai­sen lo­mal­ta pa­laa­van kan­nat­taa sal­lia it­sel­leen. Muu­tok­ses­ta sel­vi­ää yleen­sä hel­pos­ti muu­ta­mas­sa vii­kos­sa.

Mut­ta to­del­li­nen mo­ti­vaa­ti­on puu­te sen si­jaan saat­taa ker­toa muu­tos­tar­pees­ta työ- tai yk­si­tyi­se­lä­mäs­sä. Tein vii­me tal­ve­na Koti-Kar­ja­laan ju­tun työs­sä jak­sa­mi­ses­ta. Ju­tus­sa Siun so­ten työ­ter­veysp­sy­ko­lo­gi Hen­na Eu­ge­nio toi esil­le nä­kö­koh­tia, joi­ta kan­nat­taa miet­tiä, jos lo­mal­ta pa­laa­mi­nen tun­tuu lii­an ras­kaal­ta.

Haas­tat­te­lus­sa kävi sel­ke­äs­ti il­mi, et­tä me olem­me yk­si­löi­tä ja jo­kai­sen mei­dän ti­lan­ne on ai­nut­laa­tui­nen. Työs­sä jak­sa­mi­nen on tosi yk­si­löl­lis­tä. Mie­leen­pai­nu­vin vies­ti Eu­ge­ni­ol­ta oli, et­tä jos ih­mi­sen elä­män ko­ko­nais­ra­ken­ne on kun­nos­sa myös työs­sä jak­saa. Jos useil­la elä­män alu­eil­la ta­pah­tuu kuor­mit­ta­via asi­oi­ta, pie­ni­kin asia työs­sä voi joh­taa uu­pu­mi­seen.

Tie­tyn ta­soi­nen stres­si työs­sä on ai­van luon­nol­lis­ta. Se voi ol­la vi­reyt­tä yl­lä­pi­tä­vä­nä myös hyvä asia. Mut­ta, riit­tää­kö vi­reyt­tä vie­lä työ­päi­vän jäl­keen?

Jos työ­päi­vä vie­dään jak­sa­van roo­li pääl­lä ja ko­tiin ei jää­kään enää ener­gi­aa, hä­ly­tys­merk­kei­hin kan­nat­taa tart­tua. Eli­mis­tö voi re­a­goi­da myös fyy­si­ses­ti. Kun ih­mi­nen uu­puu, mu­ka­vat asi­at, ku­ten esi­mer­kik­si lenk­kei­ly jää pois, kun ei jak­sa. On­gel­ma­kier­re al­kaa ra­ken­tua, sil­lä ne mu­ka­vat asi­at ovat juu­ri nii­tä, jot­ka aut­ta­vat jak­sa­maan.

On­nek­si näis­tä asi­ois­ta on alet­tu pu­hua. Oma­toi­mi­sia kons­te­ja ti­lan­teen aut­ta­mi­sek­si on niin työs­sä kuin ko­to­na. Jos ko­ti­kons­tit ei­vät rii­tä, on hyvä ha­kea ul­ko­puo­lis­ta apua mah­dol­li­sim­man pian. Työ­ter­veys­huol­toon on ma­ta­la kyn­nys. Työs­sä jak­sa­mi­ses­taan voi pu­hua työ­ter­veys­hoi­ta­jal­le, -lää­kä­ril­le tai vaik­ka­pa -fy­si­o­te­ra­peu­til­le. He kyl­lä oh­jaa­vat eteen päin tar­vit­ta­es­sa.

K.S.