Suo­men kesä on taas par­haim­mil­laan. Ke­lit ei­vät ole tä­nä­kään ke­sä­nä ol­leet ai­na suo­si­ol­li­set, mut­ta niin vain ol­laan jo hei­nä­kuus­sa, joka on mo­nien mie­les­tä se pa­ras ke­sä­kuu­kau­si. Ko­ti­mais­ten lo­ma­lais­ten suu­rin se­son­ki on al­ka­nut.

San­kat jou­kot suo­ma­lai­sia pak­kaa­vat au­tot täy­teen ja suun­taa­vat ke­sän viet­toon. Pie­net paik­ka­kun­nat he­rää­vät eloon pit­kän tal­ven ja ke­vään jäl­keen. Vä­ki­mää­rä nou­see ja ky­lä­kaup­po­jen tar­jon­ta muut­tuu het­kek­si yl­tä­kyl­läi­sek­si. Kaik­ki­al­la on iloi­sia lo­ma­lai­sia ja eri mur­teet sekä kie­let rai­ku­vat ete­läs­tä poh­joi­seen, idäs­tä län­teen.

Suo­ma­lai­set ovat mök­ki­kan­saa. Ti­las­to­kes­kuk­sen mu­kaan Suo­mes­sa oli vuon­na 2017 mök­ke­jä 507 200 kap­pa­let­ta. Kun pu­hu­taan ke­sä­lo­mas­ta, suu­rin osa meis­tä miet­tii au­to­maat­ti­ses­ti en­sim­mäi­sek­si mök­kei­lyä. Se on niin pe­rin­tei­nen lo­mai­lun ja ke­sän­vie­ton tapa. Ja mik­sei oli­si, mök­kien mää­rä on sen ver­ran hui­kea, et­tä mel­kein jo­kai­sel­la on joko oma mök­ki tai su­vun mök­ki, jon­ne lo­mak­si suun­na­ta. Ne, joil­la mök­kiä ei ole, on mah­dol­li­suus vuok­ra­ta mök­ki ha­lu­a­mak­seen ajak­si.

Mök­kien vuok­raus kas­vat­taa­kin koko ajan suo­si­o­taan. Sil­loin saa it­se va­li­ta, min­ne päin Suo­mea ha­lu­aa täl­lä lo­mal­la mat­kus­taa. Mö­kin va­rus­te­lu­ta­son­kin voi va­li­ta miel­ty­myk­sen­sä mu­kaan. Se on lep­poi­saa lo­mai­lua. Ei tar­vit­se miet­tiä mö­kin syk­syis­tä tal­vi­te­loil­le pa­noa ja mah­dol­lis­ta huol­toa. Il­mes­tyt vain pai­kal­le ja nau­tit lo­mas­ta­si. Kun ko­tiin­läh­dön ai­ka koit­taa, pis­tät mö­kin oven kiin­ni ja se on sii­nä – kiva loma, nyt on ai­ka pa­la­ta ta­kai­sin ar­keen.

Mo­net suo­ma­lai­set suun­taa­vat ke­sä­lo­mal­laan myös ta­kai­sin ko­tiin. Sin­ne pie­nel­le paik­ka­kun­nal­le, jos­ta oli pak­ko läh­teä opis­ke­lun ja töi­den pe­räs­tä muu­al­le. Sin­ne, mis­sä ei ole enää elä­mi­sen mah­dol­li­suuk­sia ei­kä tar­peel­li­sia pal­ve­lui­ta. Heil­le ke­sä­lo­ma saat­taa ol­la ai­noa ker­ta vuo­des­sa, kun he pää­se­vät ta­kai­sin lap­suu­den mai­se­miin. Loma on sa­mal­la nos­tal­gi­a­mat­ka ai­kaan ja paik­kaan, jota ei enää ole.

Mök­kei­lyn lo­mas­sa ajel­laan hil­jen­ty­nei­tä ko­ti­ky­län ka­tu­ja kat­sel­len lak­kau­tet­tu­ja kou­lu­ja, kaup­po­ja, pos­te­ja, pank­ke­ja, ter­veys­kes­kuk­sia, nuo­ri­so­ta­lo­ja, kun­nan­vi­ras­to­ja ja muis­tel­laan, mi­ten täyn­nä elä­mää paik­ka oli ai­kai­sem­min.

Kier­rä­te­tään omia lap­sia ym­pä­ri ky­lää ja ker­ro­taan, kuin­ka ki­vaa tääl­lä oli kas­vaa ja asua. Kuin­ka pal­jon oli kaik­kea. Kuin­ka pal­jon kaik­ki on muut­tu­nut.

As­valt­ti ra­koi­lee ja luon­to val­taa ti­laa sen vä­lis­sä. Maa­lit ra­pis­tu­vat, ik­ku­nat ovat li­kai­sia. Ky­läl­lä ei näy enää lap­sia tai nuo­ria. Se kou­rai­see in­hot­ta­vas­ti. Mo­nel­le lap­suu­den­ko­ti on ai­na koti, vaik­ka vain ke­sä­lo­mal­la.

Kai­sa Gröhn