Squaw Valleyn olympialaisissa vuonna 1960 kuudenneksi 50 kilometrillä hiihtänyt Pentti Pelkonen pistäytyi rasvamestari Teuvo Karjalaisen vieressä kurkkaamassa, miten sukset nykyään kuntoon laitetaan.
Suksien voitelun Karjalainen aloittaa pohjan puhdistuksella. Hän käyttää puhdistuksessa fluoria sisältävää hoitoainetta, cleaneria.
– Parhaaseen tulokseen päästään, kun cleanerin annetaan vaikuttaa yli yön. Kun hoitoaine on imeytynyt hyvin, on suksen kunnostaminen helpompaa.
– Puhdistuksen jälkeen laitan sukseen fluoripitoisen pohjustusparafiinin, sitten sinisen parafiinin ja sen päälle vielä vihreän parafiinin, jolla luistopinta saadaan sopivan kovaksi.
– Tämän jälkeen luistoalue on siinä kunnossa, että siihen päästään laittamaan keliparafiini. Se valitaan aina kelin mukaan.
– Keliparafiinia ei päivässä kulumaan saa. Kyllä se sen sadan kilometrin hiihdon kestää.
– Kelin vaihtuessa parafiinikin on vaihdettava. Tällöin on pidettävä huolta siitä, että vanha parafiini tulee siklattua ja harjattua tehokkaasti pois, Karjalainen opastaa.
Suksen pitoalueella Karjalainen tekee ensitöikseen karhennuksen, minkä jälkeen hän laittaa ensimmäisen kelinmukaisen pitovoidekerroksen voiteluraudan avulla.
Kun ensimmäinen voidekerros on jäähtynyt, se tasoitetaan korkilla. Seuraavat pari kolme ohutta kerrosta hän suosittelee laittamaan sisätiloissa ja päällimmäisen kerroksen aina ulkona.
Tällä tavalla voide saadaan pysymään suksen pohjassa koko hiihtorupeaman ajan ja voihan sitä tarvittaessa lisätäkin, jos kapula alkaa lipsahdella.
Perinteisten voiteiden ja liisterien lisäksi markkinoilla on nykyään myös pikaluistoja ja -pitoja. Ne ovat käyttökelpoisia tilanteissa, joissa hiihtäjällä ei ole aikaa perinteisen voitelun tekemiseen.
Luistogeeli saadaan toimimaan, kun sitä laitetaan parafiinin päälle lämpimissä tiloissa parin kerroksen verran. Myös pikapidon laittamiseen Karjalaisella on selkeä neuvo: Vanhat voiteet harjalla pois ja pikapito pintaan lämpimissä sisätiloissa.