Kari Sarkkinen
Lieneekö suomalainen kesäsää rauhoittanut Pohjois-Karjalassa Juhannuksen juhlijoita, koska viikonloppu on sujunut hälytysten osalta tavanomaisen kesäviikonlopun tahtiin, pohditaan Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen juhannuskoosteessa.
Pelastustoiminnassa hälytyksiä on ollut perjantai-aamusta sunnuntai-iltapäivään kello 15.35 asti 30 kappaletta. Tehtävien luonne on ollut niinikään tyypillisen kesäviikonlopun mallinen; muun muassa liikenneonnettomuuksia, maastopaloja, vesipelastustehtävä, savusaunapalo, automaattisia palohälytyksiä, ensihoidon avustustehtäviä ja vahingontorjuntatehtäviä.
Ensihoidon osalta perjantai oli hiukan normaalia kiireisempi vuorokausi Pohjois-Karjalassa. Tuolloin Juhannusaattona oli yhteensä 109 ensihoitotehtävää. Lauantaina Juhannuspäivänä oli maakunnassa rauhallisempaa 77:llä ensihoitotehtävällä.
Tiedotteessa mainittu savusauna paloi maan tasalle Kiteen Louhenniementiellä lauantai-iltana. Paikalla olleet henkilöt saivat alkusammutuksella estettyä palon leviämisen ympäristöön.
Pelastuslaitos sammutti savusaunan rauniot ja kasteli paikan siten, ettei uudelleen syttymistä tapahtuisi.