Kari Sarkkinen
Kesälahti-Seuran syyskokouksessa päätettiin käynnistää juhlakirjan suunnittelu kotiseutuneuvos Kyllikki Paajasen kirjallisesta tuotannosta. Vuonna 2023 tulee Kyllikki Paajasen (12.1.1923 – 7.1.1990) syntymästään kuluneeksi 100 vuotta.
Kyllikki Paajanen oli tärkeä kotiseutunsa Kesälahden kulttuurin ja kotiseututyön kehittäjä sekä historian tallentaja.
– Kirjan aineistona käytetään Kesälahti-Seuran arkistossa olevia Paajasen kirjoituksia ja päiväkirjoja, jotka avaavat mielenkiintoisella tavalla nuoren tytön kasvamista 1920-luvulta aikuiseksi naiseksi vuoteen 1990 asti, Kesälahti Seuran puheenjohtajana jatkava Pentti Ojajärvi kertoo.
Kirjaan tulee myös ennen julkaisemattomia valokuvia hänen 90 albumia sisältävästä kokoelmastaan. Kirjan suunnittelusta vastaa Hissu Teppana. Hän on tehnyt Paajasen kirjoitusten arkistoinnin ja hän osaa myös lukea päiväkirjojen koukeroista käsialaa.
Ensi vuoden toimintasuunnitelmassa on kotiseutumuseon tuulimyllyn korjaus sekä Myllypolun pitkospuiden ja laiturin kunnostaminen. Museoalueen kahvila avataan kesällä entiseen tapaan ja alueelle tulee myös vaihtuvia näyttelyitä.
Kesälahti-Seuran johtokuntaan valittiin uusina Irina Luukkainen ja Liisa Haverinen. Entisinä jäseninä jatkavat Hissu Teppana, Seija Teppana, Soile Heinonen, Erkki Lindeberg, Seppo Pöllänen ja Pekka Ketolainen.