|
Seutukunnallinen yrittäjien palkitsemisjuhla järjestettiin
Keski-Karjalassa toista kertaa. Viime vuonna juhla pidettiin Kiteellä
ja nyt oli Kesälahden yrittäjien vuoro toimia tilaisuuden
organisoijana.
Lauantain juhla oli erinomainen osoitus siitä, että yrittäjien
yhteistyö toimii Keski-Karjalassa hyvin. Tämän toivat julki myös
Kesälahden Yrittäjien puheenjohtaja Eeva Tynkkynen ja kunnanjohtaja
Jorma Turunen omissa puheenvuoroissaan.
– Yrittäjäkollega on meille ystävien, tuttavien ja yhteistyökumppanien
ohella tärkeä voimavara, sillä kukaan muu ei ymmärrä yrittäjää niin
hyvin kuin toinen yrittäjä.
– Siksi tarvitsemme tapahtumia, joissa voimme iloita ja viettää aikaa
yhdessä sekä vaihtaa mielipiteitä naapurikunnissa toimivien
kollegoiden kanssa.
– Yhdessä tekemällä saamme myös näkyvää aikaan. Ja meidän pitääkin
tulla näkyville, sillä aihetta siihen on, Eeva Tynkkynen sanoi.
Samalla hän toivoi kaikkien tuovan palvelunsa ja tuotteensa reilusti
esille. Ne ovat tärkeitä käyntikortteja ja luovat ulospäin mielikuvaa
seutukunnasta.
Keski-Karjalan yrityskannan hän totesi olevan monipuolinen. Yrityksiä
on kaikkiaan yli 800, ja näistä kutakuinkin joka toinen on
järjestäytynyt.
”Samassa
veneessä ollaan”
Kunnanjohtaja Jorma Turunen piti yhteistä yrittäjäjuhlaa hyvänä
ideana.
Yhteistyö ja verkottuminen ovat jo pitkään olleet päivän sanoja ja
pätevät myös yritystoimintaan. Etenkin täällä itäisessä Suomessa
yhteistyön merkitys korostuu ja kumppaneita tarvitaan.
Yrittäjyyden hän totesi olevan Keski-Karjalassa edelleen voimissaan.
Mm. bioenergian ja -tekniikan saralla on otettu edistysaskeleita.
Valitettavasti niiden vastapainoksi on kuitenkin tullut myös
takapakkia lähinnä teollisuuden puolella, mikä osaltaan on vaikuttanut
koko seutukunnan kehitykseen. Se on ollut viime vuosina hieman
alavireistä ja alueellista jälkeenjääneisyyttä on tapahtunut, kun
verrataan maakunnan eri osia keskenään.
– Kurssin kääntämiseksi Keski-Karjalassa kaivataan uusia rohkeita
ideoita ja innovaatioita.
– Kyllä se yritysten menestys kuntiakin kiinnostaa, sillä
yritystoiminnan varassa se aluetalous pyörii.
– Samassa veneessä tässä ollaan ja eiköhän sovita, että laitetaan
yhdessä kokka nousuun, hän sanoi ja esitti kaikkien kuntien puolesta
nöyrän kiitoksen sekä yrittäjille että kehitysyhtiö Ketille näiden
talousalueen hyväksi tekemästä työstä.
Ansioristejä
ansioituneille
Juhla oli perinteiseen tapaan myös palkitsemistilaisuus. Kesälahden
yrittäjistä timanttisen ristin 40 vuotta kestäneestä
yrittäjätoiminnasta saivat Jaakko Uuksulainen, Reijo Pulkkinen, Arja
ja Jouko Silvennoinen sekä Raija ja Pentti Laukkanen. 30 vuoden
toiminnasta ojennettiin timanttinen risti Seppo Pölläselle ja Ari
Pennaselle.
Myös paikkakunnan suurimpien yritysten vastuuhenkilöitä muistettiin;
Kerttu Karjalaiselle (Kesälahden Maansiirto) ja Seppo Kärkkäiselle (Kesla)
ojennettiin upea kukkakimppu.
Rääkkylän Yrittäjät muisti toimitusjohtaja Olli Koivulaa kultaisella
yrittäjäristillä. Hopeisen yrittäjäristin sai Esko Pakarinen ja
pronssisen Maija Pakarinen. Lisäksi hopeinen yrittäjäristi oli
myönnetty Pirjo ja Jukka Tolvaselle, mutta he eivät olleet juhlassa
läsnä.
|
|