Valkoselkätikkoja eli maassamme vielä 1940-luvulla noin tuhat paria. 1950-luvulla alkoi lajin voimakas väheneminen metsätalouden tehostumisen ja metsien uudistuksen myötä. 80% lahopuustoisista lehtimetsistä, joissa valkoselkätikka viihtyy, on hävitetty 1950-luvulta lähtien. Suojelutyötä on tehty vuodesta 1987.
– 90-luvulla pelättiin sukupuuttoa. Vuonna 1994 oli maassamme jäljellä enää 11 pesää, kertoo Martiskainen lajin historiasta.
Valkoselkätikkoja autetaan selviämään talven yli ruokinnan avulla. Tikkoja myös rengastetaan lajin seurannan helpottamiseksi.
– 2000-luvulla pesintöjen pääpainopiste on siirtynyt Keski-Suomesta ja Päijät-Hämeestä rajamaakuntiin. Itärajan takana laji kasvaa, Martiskainen kertoo.
Varmon tikkametsä Kesälahdella on Martiskaisen mukaan maamme edustavimpia tikkametsiä, jossa liki 50 hehtaarin alueella on pesinyt tai ainakin soidintanut kaikki Suomen kuusi tikkalajia.

Vaellusreitti
Venäjältä
Suomeen

Suomen valkoselkätikkakanta lisääntyy Venäjältä tulevien tikkojen myötä. Vuosi 2008 oli ennätyksellinen vaellusvuosi ja valkoselkätikkakanta onkin ollut nousussa jo seitsemättä vuotta peräkkäin.
– Viime vuonna pesintöjä löydettiin yhteensä 88. Etelä-Karjalasta löytyi 27 ja Pohjois-Karjalasta 13 pesää.
– Missään tapauksessa kanta ei kuitenkaan ole kahdeksankertaistunut, vaan pesien löytyminen johtuu osittain tehostuneesta pesien etsinnästä ja inventoinnista sekä reviirien tarkastuksesta, Martiskainen muistuttaa.
– Jos joka kolmaskin pesä löytyisi, olisi koko maan kanta todellisuudessa sadoissa. Jos Venäjän metsätalous kuitenkin tehostuu, nähtäväksi jää miten se vaikuttaa Suomen valkoselkätikkakantaan, Martiskainen muistuttaa.
Lajin selviytymisen kannalta ongelmalliseksi ovat osoittautuneet myös valkoselkätikkojen törmääminen ikkunoihin ja autoihin. Myös myrskyt sekä kottaraiset voivat tehdä tuhojaan valkoselkätikkojen pesissä.

Käsitys
reviiristä muuttunut

Valkoselkätikan elinpiirin laadusta ja määrästä riippuu miten lajin tulevaisuudessa käy. Suojelutoimenpiteet ovat siis tärkeitä jatkossakin. Etenkin harmaaleppiä tulisi Martiskaisen mukaan säästää.
– Pohjois-Karjalassa on paljon suojelualueita, joista voidaan olla ylpeitä, Martiskainen sanoo.
Aiemmin valkoselkätikkoja etsittiin yksipuolisesti valoisista vanhoista koivikko- ja sekalehtimetsistä. Sittemmin valkoselkätikkoja on alettu etsiä myös ihmisasutusten läheisyydestä.
– Valkoselkätikat voivat pesiytyä tiheissä, melkein umpeen kasvaneissa rantametsissä. Tikkoja on myös tavattu kesämökkien ja omakotitalojen pihoissa ja Kiteen keskustassa rantapallokentän ja kerrostaloalueen lähistöllä.
– Valkoselkätikka voi pesiä myös tien vieressä tai havupuuvaltaisessa metsässä. Tärkeää on, että ympärillä on ravintoa, Martiskainen kertoo.
– Kaikkea kuollutta ei talojen ja kesämökkien lähistöltä kannata putsata ja valkoselkätikkojen suojelu edistää myös monen muun lajin suojelua, Martiskainen muistuttaa.
30-juhlavuoden kunniaksi Keski-Karjalan Luonto järjestää tämän vuoden aikana vielä kaksi vastaavaa yleisötilaisuutta, sudenkorentoillan ja lepakkoillan Kiteellä.