Kukkakaalipirtelöä ja armeijameininkiä

31.08. 11:05

Pari viikkoa sitten puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) huolestui varusmiesten jaksamisesta kasvisruoan voimalla. Taustalla oli kasvisruokapäivien lisääminen Suomen raskaan viikko-ohjelmaan. Leijona Catering Oy:n puolelta vastattiin kylläkin, että kasvisruokapäivä ei jatkossakaan tarkoita, että yhtenä päivänä armeijassa syötäisiin vain kasvisruokaa.

Maanantai-illan A-Studiossa Niinistö laski, että varusmiehen tai kertausharjoituksissa käyvän reserviläisen päivittäisen kaloritarve on 4 000 kilokaloria, johon tarvittaisiin 12,5 kiloa, eli noin 200 keskikokoista porkkanaa. ”Siinä menisi aikaa tuon puputtamiseen”, ministeri tokaisi.

Jäin miettimään, millainen käsitys ministerillä on siitä, miten kiinteästi varuskunnat liittyvät Suomen puolustamiseen?

Jussi Niinistö totesi, että armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla eli niillä ruuilla, joita tarjoiltaisiin varuskunnissa. Hän viestittää epäsuorasti, että Suomea puolustetaan varuskunnista käsin ja operatiivisissa tehtävissä olisivat varusmiespalvelustaan suorittavat varusmiehet.

Tarkistetaanpa, mitä toinen puolustusministeri on todennut varuskuntien osuudesta Suomen puolustamisessa:

Kun valtio rahapulassaan joutui sulkemaan varuskuntia kuusi vuotta sitten, silloinen puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) sanoi Suomen puolustuksen rapautumista pelkääville, että Suomea ei puolusteta varuskunnista.

Niinistö perustaa puheensa siihen, että Suomea puolustetaan varuskunnista ja Walliin siihen, että ei puolusteta. Sekaisin tässä maallikko menee.

Onko siis jokin kuudessa vuodessa muuttunut?

Pakko oli tarkistaa asia internetin ihmeellisestä maailmasta.

Valtioneuvoston puolustusselonteossa todetaan, että suurimman osan Suomen puolustusvoimien sodanajan kokoonpanosta muodostavat reserviläiset. Nykyinen sodan ajan joukkojen vahvuus on 280 000 sotilasta. Sipilän hallitus nosti sodan ajan vahvuutta 50 000 sotilaalla nykyiseensä yhdistämällä sodan ajan vahvuuteen sodan ajan perustamisorganisaation ja lisäämällä vahvuuteen riittävän koulutuksen saaneita varusmiehiä.

Eli kyllä Jussi Niinistö sittenkin pikkuisen oikeassa oli: osa varusmiehistä on sittenkin mukana taisteluvahvuudessa ja kukkakaalipirtelö tulee ehkä olemaan jatkossa osa Suomen puolustuksen perustaa. Tai sitten se on sotilaskodin makkaraperunat.

Kari Sarkkinen

kari.sarkkinen@kotikarjala.fi

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Käytätkö nasta- vai kitkarenkaita talvella?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›