Havaintoja Euroopan valtateiltä

12.09. 14:04

Olen kiertänyt Eurooppaa autolla kymmenisen kertaa. Edellisestä ajokerrasta Välimerelle saakka vuosia kerkisi kulumaan ennen tätä kesää jo 30.

Matkaan läksin elokuun puolivälissä. Jätettyäni Suomen taakse ensimmäinen huomioni oli kaikenlaisen maantieliikenteen lisääntyminen, varsinkin rekkaliikenteen.

Menomatkalla reittini kulki läpi Saksan Ranskaan, jonka läpi ajoin idästä länteen ja suuntasin sitten Pyreneitten länsipuolelta kohti Baskimaata, jossa viivyin pitkähkön tovin tuttavien luona, ja käväisinpä Galiciassa saakka. Paluumatka myötäili Pyreneitten pohjoisrinteitä Välimerelle, jonka rannoilta kurvasin Sveitsin läpi takaisin kohti Tanskan suuria siltoja ja koti-Suomea.

Hurjinta ja kurjinta meno oli Saksan kuuluilla autobahneilla, joilla loputtomat rekkakaravaanit jyristävät yötä päivää. Nykyaikana liikenne ei Germanian moottoriteillä rauhoitu juuri yöksikään, tosin karavaanareita näkee pimeällä vain harvakseltaan. Menomatkalla pelkästään Hampurin ohittamiseen meni tietöiden ja mielettömän automäärän takia lähes kolme tuntia. Kaiken kruunasi kaatosade.

Ikään kuin ruuhkat eivät maallisena koettelemuksena riittäisi. Saksan baanoilta lähtöisin oleva tapa iskeä kaukovalot päälle ja kaasu pohjaan aiheuttaa vaaratilanteita jatkuvasti. Kun moottoriteillä vielä oli vapaata tilaa, saattoi hurjapäisin ajaa vaikka 300 km/h aiheuttamatta kummoistakaan vaaraa. Nykyisin kaahaaminen onnistuu vain jatkuvasti kaistaa vaihdellen, oikealtakin ohittaen. Syntyy todella ”mielenkiintoisia” vaaratilanteita ja liikenneraivo valtaa alaa.

Autojen tehot ovat kasvaneet älyttömyyksiin, ja tarinat Audi-miehistä ovat täyttä totta. Saksassa ohitseni painoi kilpaa kaksi urosta neliveto-Audeillaan. Vauhtia lasissa oli arvioni mukaan n. 270 km/h. Taustapeilistä kerkisin näkemään, kuinka nämä aikuiset lapset naama typerässä virneessä seurasivat toisiaan katseellaan. Sitten mourahti ja takavalot katosivat horisonttiin. Edes sydänkohtausta en kerinnyt saamaan. Useimmat noista kilpaurheilijoista ajoivat todellakin isoilla Audeilla, joka on laatumerkille huonoa mainosta.

Liikenteeseen on Euroopassa pesiytynyt eräänlainen eliitti, jota liikennesäännöt eivät koske. Jos laitat riittävän kalliin auton vilkun vasemmalle tai pitkät päälle, olet ikään kuin saanut diplomaattisen koskemattomuuden, voit ajaa ylinopeutta ja ohitella mielesi mukaan. Muut väistävät. Tyyliä on jo lainattu Suomeenkin, huomasin Lapissa. Toisenlaista eliittiä ilmentävät tuomiokirkon kokoiset pakettiautot, joita eivät myöskään rajoitukset koske. Niiden kuljettajat ovat tietoisia suuruudestaan ja suuremmoisuudestaan ilmestyessään turvavälistä piittaamatta takapuskuria nuolemaan. Ovat kaiketi myös koulukiusaajia.

Aladár Bayer

aladar.bayer@kotikarjala.fi

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Tuleeko Keski-Karjalaan pysyvä lumipeite tämän vuoden puolella?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›