Koti-Karjala

Pohjois-Karjalan maakuntapäivää juhlitaan myös Keski-Karjalassa monipuolisilla tapahtumilla.

Taidetta, musiikkia, hevosia, historiaa ja veden voimaa

31.07. 14:47

KESKI-KARJALA

Tuija Marienberg

Pohjois-Karjalan maakuntapäivää juhlitaan jo kolmatta kertaa elokuun viimeisenä lauantaina, 29.8., sekä osin myös aiemmin samalla viikolla.

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on myöntänyt avustusta 43:lle maakuntapäivän tapahtumalle eri puolilta maakuntaa.

Tapahtumat ovat maakuntapäivän henkeä noudattaen maksuttomia ja avoimia kaikille. Tapahttumilla on tänä vuonna haluttu tavoittaa erityisesti lapset ja nuoret, mutta tarjontaa on kaikille ikäryhmille.

Koronapandemian vuoksi kaikissa maakuntapäivän tilaisuuksissa noudatetaan viranomaisten ohjeistuksia ja määräyksiä, jotta jokaisen on turvallista niihin osallistua. Osa tapahtumista toteutetaan myös etänä eli verkon kautta, jolloin niitä voi seurata vaikka kotisohvalta.

Maakuntapäivän aikana jaetaan viimevuotiseen tapaan myös Yksinäisyyttä vähentävä teko -palkinto ja Maakuntapäivän tunnustuspalkinto.

KESKI-KARJALAAN maakuntaliitto on myöntänyt tukea neljälle tapahtumalle, jotka ovat sijoittuneet tasaisesti ympäri seutukuntaa.

Kesälahdella Sovintola ry järjestää niin taide- kuin musiikkikokemuksia maakuntaviikolla, joka on viikolla 35.

Kulttuuriseuran ideoimana viikon aikana järjestetään taideleirin lapsille. Ahti Pitkäsen ja Merja Kupiaisen opastuksella Kesälahden koululaiset tekevät taidetta, joista perjantaille kootaan näyttely Sovintolaan.

Perjantai-iltana 28.8. on myös trubaduuri Vihtori Maijasen konsertti. Mikäli elokuun lopun sää on suotuisa, tapahtuma toteutetaan Sovintolan puutarhassa.

KITEEN Hevostalousyhdistys haluaa tarjota koko perheelle mukavan päivän hevosurheilun parissa.

Maakuntapäivänä 29.8. Kiteen Aimossa vietetään harjoitusraviradan 40-vuotisjuhlaa, jonka toteutuksessa mukana ovat Keski-Karjalan Urheiluratsastajien  ja Kiteen seudun romaniyhdistys.

Tapahtuma käynnistyy perheen pienimpien keppihevoskilpailulla helpolla esteradalla.

Ohjelmassa on myös hevosten ja ponien rotuesittelyä sekä vauhdikkaita ravi- ja ratsastuslähtöjä. Ravureille tapahtuma toimii yhteistreeninä ja ratsut pääsevät esittämään nopeuttaan kiitolaukkakisoissa.

– Kepparikisoihin ilmoittautuminen on paikan päällä. Ravi- ja laukkalähtöihin ennakkoilmoittaudutaan viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa, jotta osaamme muodostaa osallistujille sopivat sarjat sekä tehdä osallistujista ohjelmalehtisen yleisöä varten, ilmoittautumisia vastaan ottava Teija Lehtonen kertoo.

RÄÄKKYLÄN KUNTA toteuttaa Koivuniemi 100 vuotta -tapahtuman, joka pidetään Koivuniemen idyllisessä pihapiirissa 29.8.

Koivuniemen päärakennus on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja vaikuttava vanha lääkärintalo, jossa on toiminut lääkärin vastaanotto vuosina 1920-1950. Pitkästä ja kovaäänisestä Tohtori Kohosesta kerrotaan tarinoita rakkaudella ja kauhulla.

Tapahtumassa kuullaan Koivuniemen historiiikki. Juhlavieraat pääsevät myös tapaamaan tohtori Kohosen...

Lapsille on luvassa omaa ohjelmaa, kuten nukketeatteri ja 4H:n toimintapisteet.

Rääkkylä Folk julkaisee tapahtumassa uuden musiikkivideon. Lisäksi alueella on maalaistori, marttakahvio ja lounastarjoilu.

TOHMAJÄRVELLÄ Kulttuuriyhdistys Lux et Cantus johdattaa ihmiset Saarion voimalaitosalueella veden äärelle perjantaina 28.8.

Veden voima, veden taika - koko elämä kertoo veden tulemisesta maapallolle.

– Kyseessä on mystinen tarina, jossa vesi puhuu, esittelee teoksen säveltänyt ja käsikirjoittanut Eini Annukka Perälä. Veden äänenä toimii Matti Perälä.

– Musiikki tulee sekä nauhalta että paikan päällä improvisoiden, joten musiikki tekee itsessään tilavaikultelmaa.

Veden, kerronnan ja musiikin lisäksi neljäntenä elementti on valo. Tapahtuma järjestetään illalla, jolloin alkusyksyn pimeyteen tunnelmaa tuo Aulis Hämäläisen toteuttama valaistus.

Tapahtumaan järjestetään linja-autokyyditys Kemiestä.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›