Koti-Karjala

Värtsilän koululla vietettiin viimeistä kevätjuhlaa. Syksyllä pitäjän yhdistysten on tarkoitus siirtyä koulun tiloihin.

Värtsilän koulusta kompromissiehdotus

23.06. 13:46

TOHMAJÄRVI

Riitta Hakulinen

Tohmajärven kunnanhallituksella oli kokouksessaan neljä vaihtoehtoa, kuinka edetä Värtsilän koulun tilojen käytön suhteen koulutoiminnan lakatessa.

Värtsiläläisillä toimijoilla on toive päästä hyödyntämään koulukäytöstä vapautuvia tiloja. Tiloja käytetään myös kansalaisopiston liikuntaryhmien toteuttamiseen.

Kunnanhallitus teki toukokuussa ehdotuksen, että Värtsilän pitäjäyhdistys ja muut toimijat voisivat siirtyä tilojen käyttäjiksi elokuussa ja kesäkuun alussa 2021 ottaa talo lahjoituksena ja vastata kertyvistä kuluista.

Kunnanjohtaja tapasi 12.6. Värtsilän pitäjäyhdistyksen valtuuttamat Matti Jaatisen ja Mika Piiroisen, jotka totesivat vuoden siirtymäajan olevan liian lyhyt. Lähtökohtaisesti pitäjäyhdistys ei olisi valmis ostamaan tai ottamaan omistukseen koulun tiloja, vaan vuokraamaan.

Tämä taas kunnan näkökulmasta pysyvänä ratkaisuna ei koeta hyväksi, koska kiinteistövastuut pysyisivät kunnalla, eikä mahdollisuutta myyntituottoonkaan olisi.

Värtsilän koulun lämmitys- ja sähkökulut ovat koulukäytössä olleet 20 000 euroa vuodessa.

NELJÄ hallituksen keskustelussa ollutta vaihtoehtoa olivat koulukiinteistön myyminen nyt julkisilla markkinoilla, kiinteistön luovuttaminen värtsiläläisille toimijoille vuoden tai kahden vuoden siirtymäajan jälkeen tai kiinteistön omistajan säilyminen.

– Kokouksessa syntyi sovellettu uusi päätösehdotus eli siirtymäajaksi tarjotaan puolitoista vuotta, vuoden 2021 loppuun saakka, kertoi kunnanjohtaja Olli Riikonen.

– Värtsiläläiset tulisivat siis tiloihin ensin vuokralle ja siirtymäajan jälkeen ottaisivat tilat ja niistä koituvat kulut itse vastattavakseen.

Neuvotteluissa on ollut esillä, että kunta mahdollisesti siirtäisi Värtsilän varhaiskasvatusryhmiä koulun tiloihin, mutta tähän hallitus ei tässä vaiheessa ottanut kantaa.

KUNNANHALLITUS myönsi eron 19.8. alkaen irtisanoutuneelle talous- ja hallintojohtaja Vesa Karhapäälle ja päätti julistaa viran auki.

Myös kunnan tiedonhallinnan asiantuntija Joona Turunen on irtisanonut itsensä 2.8. alkaen. Virka julistetaan haettavaksi vakinaista täyttämistä varten.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›