Service unavailable.

Hanna polkee huipulla

03.12. 07:11

KITEE

Jouko Väistö

Hanna Jorosen nimi on tullut urheilua seuraaville tutuksi maakuntaviestistä, missä hän on viime vuosina ollut viemässä Kiteen viestiä.

Hiihto ei kuitenkaan ole tätä nykyä Hannan ykköslaji. Kovimmat meriitit hän on saavuttanut maantiepyöräilyssä. Hän kuuluu maassamme lajin ehdottomaan eliittiin.

Parhaana näyttönä tästä on kesäkuinen Porvoon Ajojen voitto. Hän polki naisten 88 kilometrin matkan mestariksi ajalla 2.28.34.

– Se on tähänastisen urani paras saavutus. Oli hieno päivä, hän muistelee.

MENESTYSTÄ on tullut myös seitsemän kilpailua käsittävässä Skoda Cupissa. Siinä hän sijoittui sekä tänä että viime vuonna toiseksi. Kuluneena kesänä hän pääsi pitämään yllään myös johtajan paitaa, mutta toiveet Cupin voitosta kariutuivat sairastumiseen heinäkuussa.

Skoda Cup on monipuolinen kilpailu. Siinä on hyvin erityyppisiä kisoja Turun kortteliajosta perinteisiin maantieajoihin. Erityisen mieluisat muistot Hannalla on Tampereella ajettavasta Rosendal GP:stä. Vuosi sitten siitä oli kotiin tuomisina voitto ja tänä vuonna kakkossija.

SM-kilpailuissa on ollut huonoa tuuria. Tähänastisen uran paras saavutus on seitsemäs sija. Ensi vuonna tälläkin saralla on tarkoitus mennä reippaasti eteenpäin.

– Tulevalla kaudella päätavoitteenani on menestyä SM-kilpailussa, hän sanoo.

MUITAKIN tavoitteita hän on itselleen asettanut.

– Olisihan se mukava päästä maajoukkueeseen ja sitä kautta kilpailemaan myös maamme rajojen ulkopuolelle kansainvälisiin kilpailuihin.

Haminalaislähtöinen, Helsingin ja Itävallan kautta Kiteelle miehen perässä päätynyt Hanna kertoo innostuneensa pyöräilystä puolenkymmentä vuotta sitten. Sitä ennen hiihto oli hänen ykköslajinsa.

– Kouluaikanakin minä lähdin liikuntatunneilla yksin hiihtämään, kun muut pelasivat sählyä tai muita palloilulajeja. Etenkin vapaa tyyli viehätti.

Hiihtämistä hän harrastaa edelleen. Se kuuluu oleellisena osana pyöräilyn harjoitusohjelmaan ja maakuntaviestissä hänet nähdään suurella todennäköisyydellä tulevanakin talvena.

– Jo se Happosen Anu minulle asiasta soitteli, hän naurahtaa.

PYÖRÄILYN JA hiihdon ohella peruskuntokauden harjoitusohjelma pitää syksyllä ja talvella sisällään juoksua, kävelyä ja sauvakävelyä. Kovimpien treenijaksojen aikaan harjoitustunteja kertyy viikottain melkoinen määrä, 15 – 20.

Pyöräily tulee harjoituskuvioihin vahvemmin maaliskuussa ja kisakauden kynnyksellä se täyttää treeniohjelman lähes kokonaan.

Samalla treenien määrä laskee 10 – 15 tuntiin/viikko ja ne muuttuvat tehopainotteisiksi ja enemmän kilpailunomaisiksi. Väliin mahtuu toki myös helpompia viikkoja palautumisen varmistamiseksi.

Kevään korvalla hän viihtyy hyvin täkäläisillä maanteillä. Varsinkin Närsäkkälän ja Kiteenlahden suuntaan menevät kestopäällystetiet ovat osoittautuneet hyviksi treenibaanoiksi. Niillä on vähemmän liikennettä ja tiet ovat pinnaltaan hyvässä kunnossa. Pisimmillään harjoituslenkit ovat neljän tunnin mittaisia.

Harjoitusohjelmat Hanna laatii yhdessä valmentajansa ja seurakaverinsa Anders Bäckmanin kanssa. Hän on vuoden 2018 maantiepyöräilyn Suomen mestari.

Hanna kilpailee vantaalaisen IBD Cyclingin riveissä. Yksi seuran perustajajäsenistä on SaiPassa nykyisin jääkiekkoa pelaava Teemu Ramstedt.

MAALLIKOSTA pyöräily saattaa tuntua yksilöurheilulta. Hanna ei näkemystä allekirjoita. Hänen mielestään maantiepyöräily on mitä suurimmassa määrin joukkueurheilua, jossa saman seuran urheilijoilla ja taktikoinnilla on tärkeä rooli.

– Pyöräily on laji, jossa yhdessä tehdään töitä voittajan hyväksi ja jossa työmyyrän työkin on palkitsevaa. Se on myös laji, jossa taktiikka voi vaihtua hyvinkin nopeasti kesken kilpailun, hän konkretisoi.

Hannaa pyöräilyssä kiehtoo myös vauhti ja ”tempoilu”. Välillä mennään täysillä, ja välillä ajaminen menee kyttäilyksi, jolloin pitää olla skarppina ja valmiina vastaamaan kilpakumppanin yllättävään rytminvaihdokseen.

Ajoittaisesta tempoilusta huolimatta kilpailuissa mennään melkoista haipakkaa. Naisten sarjassa keskivauhti liikkuu 33 – 36 km/h tietämissä.

Urheilullisten tavoitteiden rinnalla Hannalla on muitakin tavoitteita. Hän on viimeistelemässä gradua Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa ja valmistumassa piakkoin metsänhoitajaksi.

Seuraavaksi edessä on työpaikan hankinta. Tavoitteena on saada työpaikka, jossa suomalaista puuta jalostetaan niin, että sillä voidaan korvata mahdollisimman monta nykyisin käytössä olevaa muovituotetta.

Service unavailable.
Service unavailable.

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Service unavailable.

KESKUSTELUSSA

    Service unavailable.

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›

Service unavailable.