Kiteen Vanhempainyhdistystoivoo uusia toimijoita

29.11. 07:13

KITEE

Tuija Marienberg

Arppen, Hutsin ja Puhoksen koululaisten hyväksi toimiva Kiteen Vanhempainyhdistys toivoo mukaan uusia toimijoita.

Yhdessä toimien lasten huoltajat voivat osallistua koulujen kehittämiseen ja arkeen, tukea koulua opetus- ja kasvatustehtävässä sekä vaikuttaa lapsia ja perheitä koskevaan päätöksentekoon omassa kunnassa.

Suomen Vanhempainliiton jäsenenä Kiteen Vanhempainyhdistys auttaa edistämään laadukasta ja turvallista oppimista, tekee aloitteita, esityksiä ja kannanottoja lapsia ja nuoria koskevissa asioissa, toimii vanhempien vaikutuskanavana, etsii ja keksii uusia toimintamuotoja vanhempien ja koulun väliseen yhteistyöhön sekä pyrkii tekemään yhteistyötä muiden yhdistysten ja järjestöjen kanssa.

VIIME VUODET vastuu Vanhempainyhdistyksen toiminnasta on Kiteellä ollut hyvin kapeilla hartioilla.

– Olemme miettineet Vanhempainyhdistyksen tulevaisuutta. Jos toiminnan halutaan jatkuvan, mukaan pitää saada lisää ihmisiä, yhdistyksen puheenjohtaja Anu Eskelinen toteaa.

Monessa järjestössä samat ihmiset osallistuvat aktiivisesti toimintaan vuosikymmeniä. Vanhempainyhdistys on yhdistysmaailmassa siitä poikkeava, että toimijat vaihtuvat sitä mukaa, kun lapset kasvavat.

– Kun koulussa on sisäilmaongelmia tai ilmassa on uhka koulun lakkauttamisesta, Vanhempainyhdistyksen tarve kasvaa. Jos ongelmia ei ole, koetaan helposti, ettei yhdistystä tarvita, puheenjohtaja nimeää.

– Entä jos tuleekin tilanne, missä tarvetta olisi, mutta toiminta on lakannut?

VANHEMPAINYHDISTYS on vapaaehtoistoimintaa. Kun mukana on aktiivisia vanhempia, yhdessä on mahdollista tehdä vaikka mitä.

Yhdistys on esimerkiksi järjestänyt lasten ja nuorten vaate-, tarvike- ja urheiluvälinekirpputoreja, joista viimeisin oli marraskuun puolivälissä.

Marraskuun pitäisi olla paras ajankohta kierrättää sukset, monot ja luistimet ennen koulujen talviliikuntakautta. Lisäksi kirpputori oli tehty myyjille helpoksi siten, ettei ennakkovarauksia tai pöytämaksuja ollut.

Siksi oli yllättävää, miten vähän myyjiä ja ostajia kirpputorille oli saapunut.

ENSI VIIKON maanantaina, 2. joulukuuta, Kiteen Vanhempainyhdistys pitää Rantalan koulun opettajainhuoneella vuosikokouksensa.

Paikalle toivotaan mahdollisimman runsaasti Arppen, Hutsin ja Puhoksen koululaisten huoltajia.

Kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan ja ideoimaan jouluisen glögin parissa sekä toimimaan kiteeläisten lasten ja nuorten hyväksi.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›