Kiteen Rajasamoojien kololla on avoimet ovet tänään keskiviikkona. Viime keskiviikon kokoontumisessa Anne Venjärvi (oikealla) opasti linnunpönttöjen rakentamisessa.

Kiteellä käynnistyy perhepartio

24.04. 09:53

KITEE

Riitta Hakulinen

Partiolippukunta Kiteen Rajasamoojat on käynnistämässä perhepartiotoimintaa. Keskiviikkoiltana partiokokolla Kansantalolla on avoimet ovet, jossa saa tarkemmin tietoa perhepartiosta ja partiotoiminnasta muutenkin.

– Monissa lippukunnissa Suomessa toimii jo perhepartio ja nyt viimein ollaan saamassa se myös Kiteelle, kertoo ryhmänjohtajana toimiva Anne Venjärvi.

– Perhepartio on suunnattu perheille, joissa on alle kouluikäiset lapset. Lapsille tarjotaan mahdollisuus tulla tutustumaan partiotoimintaan jo ennen 7-vuoden ikään, jolloin on mahdollista liittyä sudenpentuihin.

– Avoimissa ovissa on kolmesta viiteen toimintapistettä, joissa pääsee tutustumaan partiossa harjaannutettaviin taitoihin - luontotaitoihin, ryhmässä toimimiseen ja taiteisiin.

PERHEPARTIO antaa mahdollisuuden tutustua toisiin lapsiperheisiin ja partiolaisten perinteisiin. Ohjelmassa on retkiä, leikkejä, askareluita ja ryhmän itsensä ideoimaa ohjelmaa. Mahdollista on myös osallistua lippukunnan järjestämiin tilaisuuksiin, leireille, tapahtumiin ja tempauksiin.

– Omiin partioryhmiin osallistuvat lapset voivat osallistua muun perheen kanssa myös perhepartioon.

– Kokoontumisajankohdat sovitaan ryhmän muotouduttua. Kokoontua voidaan viikonloppuisin tai viikolla, kerran kuussa tai tiheämmin, Venjärvi toteaa.

RAJASAMOOJAT sai viime syksynä oman partiokolon Kansantalolta.

– Toiminnan ydin on se, että on oma tila. On tosi hienoa, että saimme tämän kaupungin kumppanuussopimuksen avulla, Venjärvi kiittelee.

– Porukalla laitoimme tätä paikkaa kuntoon ja nyt meillä on samassa paikassa toimivat tilat keittiöineen ja lisäksi riittävästi varastotilaa varusteille.

– Lippukunnallamme on tällä hetkellä hyvä pohja toteuttaa toimintaa. Ryhmänvetäjiä on kuusi ja lisää mielellään otamme mukaan.

Myös toimivia ryhmiä on kuusi: kaksi sudenpenturyhmää (7-9-vuotiaat), Seikkailijat (10-12-vuotiaat), kaksi Tarpojat-ryhmää (12-15-vuotiaat) ja Samoojat (15-17-vuotiaat).

– Toiveissa meillä on myös käynnistellä aikuispartiotoimintaa. Siinä toimitaan aikuisten ehdoilla ja tarjotaan aikuisille mahdollisuus kehittää omia taitojaan.

ANNE VENJÄRVI on itse pitkänlinjan partiolainen: takana on 30 vuoden kokemus partiotoiminnasta.

– Yli 20 vuotta olen vetänyt eri-ikäisten ryhmiä ja 12 vuotta olen johtanut lippukuntaa. Kiteen Rajasamoojiin liityin syksyllä 2017, Venjärvi kertoo.

– Kiteellä on partiossa nyt avoin toimintakulttuuri ja toimintaan on helppo tulla mukaan. Yli vuoteen ei ole ollut osallistujista puutetta, pikemminkin ryhmiin jonotetaan.

– Partiossa opitaan paljon perustaitoja, jotka jokaisen kuuluisi oppia. Tämä on todella monipuolinen harrastus, jossa voi tehdä vaikka mitä musiikista kädentaitoihin ja retkeilystä luonnonhavainnointiin.

– Itse olen kokenut, että partio on mitä parhain tapa tehdä vapaaehtoistyötä. On hienoa nähdä, kuinka lapset kasvavat ja kehittyvät taidoissa, Venjärvi toteaa.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›