Päivä Paloasemalla keräsi jälleen mukavasti väkeä

30.11. 07:19

KESKI-KARJALA

Riitta Hakulinen,

Tuija Marienberg

Keski-Karjalan kaikilla paloasemilla vietettiin lauantaina vuotuiseksi perinteeksi muodostunutta Päivä Paloasemalla tapahtumaa, joka käynnisti valtakunnallisen Paloturvallisuusviikon.

Lapsiperheille suunnatussa tapahtumassa opittiin tärkeitä paloturvallisuustaitoja ja tutustuttiin palokunnan toimintaan hauskoilla tehtävärasteilla. Jokainen paloasema järjesti omanlaisiaan tehtävärasteja, joilla käymällä lapset saivat passiin leimoja.

Kesälahdella tehtäväpisteillä pääsi harjoittelemaan turvallista kynttilän sytyttämistä ja sammuttamista sekä kokeilla leikkihellalla rasvapalon tukahduttamiseen tarvittavia toimia.

– Kolmantena rastina meillä on tällainen poistumisharjoittelu tulipalotilanteessa. Lapset konttaavat pressun alitse ja voivat kerätä samalla tärkeitä esineitä lattialta, esitteli palomestari Rauno Suomalainen.

KESÄLAHDELLA tutustumispäivä keräsi mukavasti lapsiperheitä pitkin päivää. Kiinnostusta herätti erityisesti nuorisopalokuntalaisten opastama ruiskusammutuspiste. Liekkilätkät kaatuivat tiuhaan, kun pumppuruiskusta vettä tähtäiltiin.

Asiantuntevina ja reippaina oppaina toimivat aktiiviset palokuntaharrastajat Toma Paakkunainen, Arttu Repo ja Eva-Maria Myller.

– Meitä palokuntanuoria on tällä hetkellä kuusi. Parhaimmillaan meitä täällä Kesälahdella on ollut 15. Isommat ovat lopettaneet usein, kun ovat siirtyneet yläkouluun, Eva-Maria kertoi.

– Me harjoittelemme ensiapua, harjoitussavusukellusta ja perussammutustaitoja, Arttu luetteli kokoontumisten ohjelmaa.

Toma esitteli varmoin sanakääntein paloaseman pihalla olevaa esittelykalustoa.

– Ensimmäistä kertaa saimme tänne Kesälahden päivään hinauskalustoa, jota palolaitos tarvittaessa käyttää. Tässä on raskaamman kaluston ja kevyemmän kaluston hinaamiseen tarkoitetut hinaajat, Toma esitteli.

– Minä oli itse veljieni kanssa kyydissä, kun näitä käytiin tänä aamuna Joensuusta hakemassa, Toma kertoili.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Käytätkö nasta- vai kitkarenkaita talvella?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›