Jenni Hyttinen toi ensimmäisen valokuvanäyttelynsä kotiseudulleen, Tohmajärven kirjastoon.

Jenni kuvaa sisäistä kauneutta

05.09. 07:43

TOHMAJÄRVI

Kari Sarkkinen

Värtsiläläissyntyinen medianomiopiskelija Jenni Hyttinen (23) avasi ensimmäisen valokuvanäyttelynsä viime viikon keskiviikkona Tohmajärven kirjastolla. Ihminen sisältä -näyttely käsittelee nimensä mukaisesti ihmisen sisäistä kauneutta. Näyttelyssä on syykuun 28. päivään saakka näytteillä seitsemän teosta.

Hyttinen opiskelee neljättä vuottaan Karelia-ammattikorkeakoulussa. Hän on niin nykyisissä kuin aiemmissa opinnoissaan painottunut valokuvaukseen. Jennin kiinnostus valokuvausta kohtaan syntyi kuitenkin jo lapsena.

Esillä oleva näyttely on osa Jennin opinnäytetyötä, jossa hän tutki ihmisen sisäistä kauneutta.

– Viehätys sisäisen kauneuden valokuvaamiseen juontui halusta murtaa nykyajan ulkonäkökeskeisyyttä, Jenni sanoo.

MIELENKIINTOISTA Jennin kuvissa on, että ne on kuvattu mustavalkoiselle ja värillisele 35 millimetrin eli ns. kinofilmille. Kuvien valotukset ja rajaukset ovat kuvaustilanteen mukaisia eikä kuvia ei ole mitenkään jälkikäsitelty.

– Kuvatessakin pyrin määrittelemään valotusta pitkälti itse filmillä ja valotusajalla.

– Filmikuvaamisessa minua kiehtoo se, että kuvaa ei näe heti. Olisi liian helppoa jos sen näkisi, Jenni sanoo viitaten digikameroihin.

Teokset ovat monitulkintaisia ja asettavat katsojan pohtimaan näkemäänsä.

– Toivon, että ihmiset pysähtyisivät kuvieni eteen pidemmäksi aikaa. Sisäinen kauneus on abstrakti aihe eikä kuvista saa hetkessä kaikkea irti. Minua itseäni viehättää se, että kuvani eivät ole mitenkään itsestään selviä. Ihmiset joutuvat ajattelemaan tulkitakseen kuviani, Jenni Hyttinen puhuu.

KUVIEN IHMISET Jenni on kysynyt lähipiiristään.

– Sieltä löytyi neljä ihmistä. Lähipiiri on tietoinen valinta, sillä aiheeni on tietyllä tavalla arka ja vaatisi paljon työtä toteuttaa se vierailla ihmisillä.

– Kun tein kyselyn malleilleni, he liittivät hyvyyden sisäiseen kauneuteen. Ääripäänä rajut asiat, esimerkiksi kuolema, voivat olla kauniita asioita.

Millaisella viestillä haluaisit kutsua ihmisiä näyttelyysi?

– Älkää aina kiinnittäkö huomiota ihmisen ulkonäköön. Kiinnittäkää siihen, mitä ihminen kantaa sisällään, Jenni vastaa.

Tämä viesti mielessään on hienoa pysähtyä Jennin kuvaamien teosten äärelle.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›