Pajarin Puntin Mari Hakulinen pyrkii huipun tuntumaan. Ylöjärven SM-nostoissa hän tuli kuudenneksi.

Marin peruskunto syntyi kivenkeruusta ja halonhakkuusta

04.04. 07:47

KITEE

Aladár Bayer

Kiteeläinen lähihoitaja Mari Hakulinen on voimanostaja. Pajarin Punttia edustava Mari on harrastanut lajia viitisen vuotta, joista kilpaillutkin jo neljä. Pienen sairastelun jälkeen on naisen tuloskunto ollut nousussa.

LAUANTAINA 17.3. kiteeläisnostaja sijoittui hienosti 6. sijalle alle 72 kiloisten sarjassa Ylöjärvellä pidetyissä klassisen voimanoston SM-kisoissa.

– Kilpailu sujui erittäin hyvin verrattuna edellisiin SM-kisoihin, jotka olivat joulukuussa 2017.

– Siellä jäin kokonaan ilman tulosta. Olin silloin kipeänä ja parantelin itseäni pari kuukautta. Sitten lähdettiin näihin kisoihin tekemään kunnon tulosta tälle vuodelle, Mari juttelee.

– Sain sitten tehtyä jalkakyykystä omat henkilökohtaiset ennätykset, samoin penkkipunnerruksessa. Maastaveto jäi vähän huonommalle, mutta sivusin ennätyksiä siinäkin.

PAJARIN PUNTILLA on hieno ja toimiva treenisali samoissa tiloissa, jossa joskus oli keilarata ja myöhemmin kirpputori.

– Käyn salilla kolme kertaa viikossa kuntosalitreenissä ja siihen aerobiset päälle kaksi tai kolme kertaa viikossa. Aerobinen tarkoittaa minulla hiihtoa tai lenkkeilyä, Mari täsmentää.

– Oma avomies, Juha Pirinen, on aina kisareissuilla mukana ja joskus myös lapset. Ja, kuntosalilla käydään välillä koko perheen voimin.

Mari ei ole koskaan aikaisemmin harrastanut mitään muuta urheilulajia tosissaan.

– Minä olen vain maatalon tyttö, joka on keräillyt kiviä pellolta ja hakannut halkoja, Mari nauraa.

– Olen maalta kotoisin, ja siellä on aina joutunut tekemään. Kivenkeruu on kyllä käynyt yhdenlaisesta treenistä.

MARI HAKULINEN suhtautuu tulevaisuuteen rennosti, eikä aseta itselleen turhia paineita.

– Tällä hetkellä ei lukkoon ole lyöty mitään, mutta ajatuksena olisi parannella ja käydä voimapunnerruskisoissa.

– Se on siis ennen tunnettu myös sotilaspenkki nimellä, Mari selvittää lajisanastoa.

– Pari vuotta sitten olin voimapunnerruksen SM-tason kisoissa eli kisaan SM-tasolla siinäkin.

Pajarin Puntin Mari Liimatainen, joka on Mari Hakulisen huoltaja-valmentaja, on ollut toistovoimapunnerruksen SM-pronssilla.

Voimapunnerruksen toisto-nostomuodon penkkipunnerruskilpailussa eli toistovoimapunnerruksessa kilpailijan on tehtävä yhdellä nostovuorolla yhtäjaksoisesti mahdollisimman suuri toistomäärä tankopainolla, joka on suhteutettu hänen omaan painoonsa. Käsien ojentumisen tarkastamiseksi kilpailussa päätuomari tarkkailee käsien suoristamista. Kyynärvarsien on suoristuttava tangon ollessa yläasennossa.

MARI KERTOO, että hänellä hyvät mahdollisuudet nousta samaan kastiin SM-huippunimien kanssa. Hän sanoo Ylöjärvellä kyykänneensä tulokseksi helposti 142,5 kg, kun voittaja Jonna Kettunen teki 165 kg. Mutta penkkipunnerruksessa Mari nosti jo 82,5 kg, kun voittajan tulos oli 85 kg. Maastanosto jäi Marilla 150 kiloon. Voittaja-Jonna repäisi 200,5 kg.

– En lupaa, että aivan saamaan pääsen, mutta lähelle kuitenkin, Mari vastaa iloisen itsevarmana.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›