Saxo matkalla isolle kylälle

28.03. 07:41

KITEE

Aladár Bayer

Parisen vuotta sitten tohmajärveläinen pitkän linjan rallimies Matti Kuikka hankki itselleen vuosimallin 2000 Citroën Saxo -merkkisen auton. Hän ajatteli poikansa Tomin kanssa muokata siitä etuvetoisen kit carin.

– Puolasta oli kone tiedossa ja Virosta olisi pitänyt hakea vaihdelaatikko, niin olisi tullut aika paljon reissukilometrejä ja rahaakin kulunut, Matti kertoo.

Ratoja kiertäessä olivat Matti ja Tomi huomanneet Time Attack -luokan olevan melko mielenkiintoinen. Niinpä Tomin ehdotuksesta rupesivat he rakentamaan Saxosta takavetoista autoa kotimaassa tarjolla olevista komponenteista.

”ELINSIIRTOAUTOKSI” Tomi löysi facebookista Savonrannalla myynnissä olleen Nissan 200 SX -auton.

– Ei kun vaan soitellen sotaan. Samana iltana soitin ja sanoin, että tulemme hakemaan ja että ottaa ilmoituksen pois, Matti nauraa.

– Toimme auton seuraavana iltana tänne. Sitten päätettiin pojan kanssa, että viikonloppuna otetaan pari akkupulttikonetta laulamaan ja puretaan se.

– Aamulla kahdeksan aikaan aloitettiin pojan tallissa sen purkaminen ja iltakymmeneltä oli auto purettuna aivan palasiksi - kaikki osat ehjänä, Matti muistelee.

NISSANIN KONE on 1,8-litrainen turbomoottori. Vakiona se tuottaa noin 200 hevosvoimaa, mutta Matti ja Tomi ovat jalostaneet voimayksikön ratakuntoon vaihtamalla uudet sisuskalut, jotka Tomi terävällä vainullaan löysi lojumasta ympäri maata. Päälle päätteeksi mekaanikkopari tilasi Fin-Turbolta suurimman mahdollisen pakokaasuahtimen, minkä etanolitoimisen moottorin kylkeen sai mahtumaan.

– Saxon runkoon on kaikki rakennettu uudestaan. Entistä on jäljellä vain katto, Matti sanoo.

– Epäilen, että tehoja on tällä hetkellä 450:n korvilla. Välitys siinä on melko harva, että menee se suorilla yli 200. Mutta, eihän näistä tiedä ennen kuin mitataan, Matti pohtailee.

– Eilen juttelin yhden kaverin kanssa, jolla on samanlainen kone samoilla hiluilla, mutta kiertokanki erilainen, niin siitä oli mitattu vajaat 500 hevosvoimaa.

TOMI OLI isältään salassa ilmoittanut uuden rataohjuksen American Car Show´hun, joka pidetään 30.3.-1.4. Helsingin Messukeskuksessa.

– Kyllähän se yllätyksenä tuli, kun poika sanoi, että pistähän ukko auto kuntoon, nyt lähdetään isolle kylälle.

– Auto on näytillä semmoisella osastolla kuin #vainmarkojutut. Siellä on kaikkia tosi erikoisia autoja.

– Mukavilla mielin sinne lähden.

MATTI KERTOILEE vähän autoharrastuksensa taustoista. Filosofiana tuntuu olevan, että baarissa ei tarvitse notkua, eikä paljon televisiota katsella, kun pulttien vääntäminen täyttää kirvesmiehentyöltä yli jäävän ajan. Sama koskee myös jälkikasvua.

Tämä viimeinen auto, Saxo, on Matin yhdeksäs yksin tai yhdessä kasaama menopeli.

– Minulla oli jo 15:n tai 16:n vanhana ensimmäiset autot. Vähän isältä salassakin oli muutama auto, Matti tunnustaa.

Kysyn mieheltä, millä merkillä hän aloitti.

– Ford Anglialla, ja se vedettiin keula edellä kantoon, Matti vastaa ja on tukehtua nauruunsa.

Jokunen Escortkin Matille tarttui mukaan, mutta ihan ensimmäinen auto oli kuitenkin jokkis-Kupla, jonka Matti kaverin kanssa osti vanhalta rallimieheltä, Kari Toivaselta. Loppujen lopuksi Matti lunasti koko auton itselleen ja ajeli sillä jokkista muutamia lähtöjä.

Sitten alkoi syyhyttää rallipuolelle. Matti osti keulansa taivaalle vääntäneen Escortin samalta rallimieheltä ja rakensi siitä rallikelpoisen menovehkeen.

Matti Kuikka on urallaan voittanut muutamia Itä-Suomen alueen mestaruuksia ja pienempiä voittoja niin rallissa kuin rallisprintissäkin.

Matin vauhdinmaistelu ei rajoitu vain autoihin, moottoripyöriäkin on ollut jo kahdeksan.

SAXOLLA ON tulevana kesänä tarkoitus kokeilla Future Cupissa sekä Time Attack -sarjassa. Tiimissä kulkevat huoltojoukkona Ulla Kaajanen ja Mika Lievonen.

Future Cup 2018 asfalttisprintsarjan osakilpailut ajetaan Raaseporin Tammisaaressa 28. ja 29.4., Kemorassa Vetelissä 12. ja 13.5., Nokialla 16. ja 17.6. sekä Jurvassa 1. ja 2.9.

Vastaavasti Time Attack Finland -sarjaa nähdään Hämeenlinnan Ahvenistolla 19.5., Botniaringillä Jurvassa 9.6., Hämeenlinnan Ahvenistolla 8.7., Motoparkissa Virtasalmella 20. ja 21.7., Kemorassa Vetelissä 16.9. ja Ahvenistolla Hämeenlinnassa 6.10.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Käytätkö nasta- vai kitkarenkaita talvella?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›