Avoimin ovin AIMOn talvessa

09.03. 07:38

KITEE

Tuija Marienberg

Aurinkoinen pakkaspäivä helmikuun lopulla kokosi Kiteen AIMOn avoimet ovet talvitapahtumaan sekä alueen toimijoita että toiminnasta kiinnostunutta yleisöä.

Tapahtumassa oli oikein hieno talvisää: hanget hohtivat valkoisena, taivas oli kirkkaan sininen ja pakkanenkin hieman lauhtui iltapäiväksi.

ETENKIN lapsiperheiden suosiossa olivat Kiteen Hevostalousyhdistyksen paikalle tuomat suomenhevoset sekä poni.

Kaikenikäiset saivat kokea uutta tai verestää vanhoja muistoja nyt jo kilpailu-uran taakseen jättäneen ravihevosen, Laaserin Kuvan, kärryillä sekä Oma maa -elokuvan Liinun eli Onnen Usvan reessä.

Lisäksi perheen pienimmät pääsivät kokeilemaan talutusratsastusta Sindiey-shetlanninponilla.

LOPELTA Kesälahden Piikkeenniemeen talvilomaa viettämään saapuneet Iida Anttila ja äitinsä Outi Ranta viettivät AIMON monitoimialueella aktiivisen lomapäivän.

– Tulimme lomalle Kesälahdelle, koska halusimme nähdä Hilkan, 2.-luokkalainen Iida kertoi ja kapsahti heidän mukanaan olleen Hilkka Anttilan kainaloon.

– Iida on veljen pojan tytär, esitteli Hilkka talvilomavieraansa, jotka suuntasivat hevoskyydin jälkeen JM/RC-radan vieressä olevan rakennuksen yläkertaan. Siellä sisätiloissa oma pisteensä oli ampumaharrastajilla, jotka opastivat laseraseen käyttöä sekä kertoivat ampumaradan uusista tuulista.

– MUKAVA PÄIVÄ, tuumasivat Iida ja Outi AIMON talvitapahtumasta.

Hieman heitä jäi harmittamaan se, etteivät he olleet osanneet varautua omin varustein moottorikelkkojen koeajoon.

Nyt heiltä jäivät moottorikelkat testaamatta, mutta moni oli kyllä ottanut oman kypärän ja ajopuvun mukaan, sillä testaajia oli ollut mukavasti niin lasten kuin aikuistenkin kelkoilla.

Ja oli AIMOssa myös paljon muutakin: ralliautokyyditystä, moottoripyöriä, koiraharrastusnäytöksiä sekä ilmailijoiden kalustoesittelyä.

AIMOSSA siis tapahtuu – talvellakin!

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Käytätkö nasta- vai kitkarenkaita talvella?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›