Värtsilän Kisa järjesti laskiaisen riemua

14.02. 07:41

VÄRTSILÄ

Tuomo Flinkman

Neljä vuotta sitten uudelleen henkiin herätelty urheiluseura Värtsilän Kisa järjesti sunnuntaina laskiaistapahtuman, joka piti sisällään lasten hiihtokilpailun sekä tämän jälkeen laskettelua Montulla.

VäKi:n puheenjohtaja Marko Turusen mukaan lumitilanne on tänä talvena siksi hyvä, että kilpailujen järjestämiseen tarjoutui mahdollisuus.

– Viime talvena lumitilanne oli heikko. Nyt sitä on riittävästi, joten voimme harkita vielä toisten kilpailujen pitämistä. Värtsilän urheilukenttä on seuramme käytössä ja se sopii hyvin varsinkin lasten kisojen järjestämiseen. Nyt kilpailu kokosi 13 lasta.

– Seura on pitänyt talkoilla auki Patsola-Niirala välille tehtyä kymmenen kilometrin hiihtolatua. Lisäksi Tohmajärven kunta on huoltanut Patsolan pururadalle tehdyn ladun. Ainoa ongelma 1,6 kilometrin ladulla on se, ettei siellä oleva valaistus toimi. Tähän asiaan liikuntatoimi voisi ottaa kantaa, sillä hiihtäjiä olisi pimeän aikanakin

PATSOLAN rinteessä oleva entinen soromonttu on ollut vilkkaassa käytössä niin kesällä kuin talvellakin.

– Talvella tämä on erinomainen laskettelu paikka. Montulle Erkki Kinnunen rakensi vielä Holari -nimisen laavun, joka on ollut ahkerassa käytössä tauko- ja makkaranpaistopaikkana.

– Kesäaikana Monttun alue palvelee frisbeegolfin ratana. Vaihtelevaan maastoon laitetut korit tarjoavat mukavasti liikuntaa.

– Entisen urheilutalon vieressä oleva urheilukenttä sai uuden kivituhkapinnan. Se palvelee myös kiitettävästi niin paikkakuntalaisia kuin tällä kävijöitäkin, Marko Turunen kertoo.

Värtsilän Kisan jäsenmäärä on 160 henkilöä. Seuraava suurempi tapahtuma urheiluseuralla on ensi viikon sunnuntaina, jolloin seura järjestää laturetken. Lähtöpaikkana on Kylätalo.

Laskiaishiihdon tuloksia:

Tytöt 4v: 1) Emmi Mantsinen 1.35.

Pojat 4v: 1) Veikko Turunen 1.40.

Tytöt 5v: 1) Iida Kolehmainen 2.49.

Pojat 5v: 1) Mikael Nykänen 1.30.

Tytöt 7-8v: 1) Enna Koukku 2.01.

Pojat 7-8v: 1) Topi Parviainen 2.19, 2) Matias Nykänen 2.26.

Tytöt 9-10v: 1) Helmi Varis 1.33.

Pojat 9-10v: 1) Otto Parviainen 1.34, 2) Ville Karvonen 1.46, 3) Antti Pölönen 1.55, 4) Otto Turunen 1.59.

Tytöt 11-12v: 1) Oosa Koukku 4.07.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Käytätkö nasta- vai kitkarenkaita talvella?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›