Marianne Hoppu on Puhos-hallin ensimmäisiä yrittäjiä. Narskuttelu Oy, jonka toinen osakas on aviomies Pekka Hoppu, aloittaa hallissa ksylitoilituotteiden pakkaamisen syksyllä.

Puhos-halli heräämässä henkiin

30.06. 10:25

KITEE

Aladár Bayer

Kiteen kaupungin omistama lähes 9 000 neliömetrin Puhos-halli Puhoksen teollisuusalueella on heräämässä henkiin. Kaupunki on pitänyt hyvää huolta pitkään tyhjänä olleesta niin kutsutusta Havukaisen hallista.

Useat toimijat näkevät hyväkuntoisen hallin monien mahdollisuuksien tilana. Puhos-halli soveltuu useanlaiseen ja kokoiseen yritystoimintaan.

Eräänä mahdollisuutena kaupunki näkee hallin kehittämisen matalan kynnyksen yrityspuistoksi, missä olisi mahdollisuus verkostoitua muiden yritysten ja toimijoiden kanssa.

Kalustettuja toimistotiloja voitaisiin vuokrata pöytäpaikkaperiaatteella muutamasta tunnista toistaiseksi voimassa olevaksi periaatteessa kenelle tahansa.

ENSIMMÄISENÄ toimijana ehti paikalle kiteeläinen Narskuttelu Oy, joka aloittaa ksylitolitablettien valmistuksen hallissa syyskesällä, puhdastilaelementtejä ollaan jo kasaamassa. Narskuttelu Oy:n yrittäjät Marianne Hoppu ja Pekka Hoppu pitävät tiloja hyvinä ja ideasta, että toimijoita olisi useita.

– BioKympin Mika Juvonen otti meihin yhteyttä, koska hän tiesi, että meillä on vähän ongelmia tuotantotilojen kanssa, ja kysyi, olisimmeko kiinnostuneita tulemaan tänne Puhos-halliin, Marianne Hoppu kertoo.

– Otimme yhdessä yhteyttä kaupunkiin ja kysyttiin, miltä kuullostaisi meidän idea. Me tarvitsisimme tilaa, olisiko kaupunki valmis lähtemään mukaan?

– Kaupunki innostui, ja sillä tiellä ollaan.

JOHTAVANA ajatuksena on kehittää halliin useiden itsenäisten yritysten verkosto, jolla olisi yhteiset toimistotilat sosiaalisine tiloineen. Pyrkimyksenä olisi toimia toinen toista tukien aina tilanteen mukaan ja uutta oppien.

– Se olisi vähän kuin yrityspuistomaista; jokainen tekee hallitilassa omaa osaamistaan, ja toimistossa olisi vapaita pöytiä ja tuoleja, Marianne kuvailee.

Hän laskeskelee, että viisi yritystä vuoden loppuun mennessä olisi hyvä tavoite. Tilaahan hallissa on vaikka kymmenille erikokoisille yrityksille.

– Yhtenä vaihtoehtona olemme ajatelleet, että kun täällä on paljon kesäasukkaita, jotka olisivat mielellään paikkakunnalla vielä muutaman viikon pitempään, jos heillä olisi kunnollinen etätyöpiste, niin täältä olisi mahdollisuus lohkaista sellainen ihan päiväperiaatteellakin.

– Olen ymmärtänyt, että täällä on kunnolliset valokuituliittymät ja muut jo valmiina.

Eräänä isona etuna Puhos-hallin yrityspuistomaisessa toimintaympäristössä Marianne Hoppu pitää mahdollisuutta hyödyntää muitten paikalla olevien yritysten valmiita verkostoja. Kyse olisi siis synergiaeduista; jokaisen ei tarvitsisi aloittaa erikseen verkostojensa rakentamista aivan alusta pitäen.

PUHOS-HALLI voi olla mahdollisuus myös opiskelijoille. Paikalle siirtyvät yritykset tarvitsevat aloitusvaiheessa monenlaista asennusapua sekä myöhemmin huoltopalveluja.

– Ilmaan on heitetty ajatusta, että tästä tulisi oppimisympäristö nuorille ammattiopiston opiskelijoille. He voisivat tulla tänne harjoitteluun, onhan täällä tehdas-infra.

Mariannen mielestä yritykset voisivat samalla hyötyä nuorten tuoreista näkemyksistä ja opeista.

– Meillähän on tällä hetkellä ongelmana myös se, että maailma muuttuu niin nopeaan tahtiin, että me emme pysy sen mukana.

– Nuorilla on parempi näkemys siitä, millainen maailma on kymmenen vuoden päästä, Marianne Hoppu pohtii.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Käytätkö nasta- vai kitkarenkaita talvella?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›