Kiteen kaupungin 2016 tulos 6,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen

02.03. 14:03

KITEE

Aladár Bayer

Kaupunki jatkoi onnistuneesti talouden kohentamista jo kolmantena vuonna peräkkäin samalla kun palvelut pidettiin hyvässä kunnossa ja palveluvarustusta kehitettiin 3,1 miljoonan nettoinvestoinneilla. Kaupunki investoi sekä peruspalveluihin että yleiseen viihtyvyyteen.

– Kaupungin toimintakate parani eli nettomenot pienenivät suunnitelmallisen ja tuloksellisen toiminnan ansiosta jo kolmantena vuotena peräkkäin.

– Viime vuonna nettomenot pienenivät 0,4 % edellisestä vuodesta. Toimintakate toteutui 1,8 milj. euroa budjetoitua parempana, kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen toteaa.

Kiteen verotulot, yhteensä 34,7 milj. euroa, laskivat 3,8 % vuoteen 2015 verrattuna. Kunnallisverotulot vähenivät 4,2 %. Kiteen kaupunki laski tuloveroprosenttia 0,5 %- yksiköllä vuodeksi 2016. Tuloveroprosentti oli 22 %. Osa kunnallisverotulojen vähenemisestä selittyy veroprosentin laskulla. Yhteisöverotulot vähenivät 4,7 %. Valtionosuudet kasvoivat 2,6 % ollen 37,7 miljoonaa euroa.

KAUPUNGIN viime vuoden tulos on 6,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kiteen kaupungilla on kertynyttä ylijäämää 10,3 miljoonaa euroa eli 964 euroa asukasta kohden.

– Velkamäärä pieneni, sillä kaikki investoinnit rahoitettiin tulorahoituksella ja vanhoja velkoja vähennettiin. Kiteen kaupungilla on velkaa vuoden 2016 lopussa 12,9 miljoonaa euroa eli 1 207 euroa asukasta kohden.

– Kaupungin velkamäärä on puolittunut kolmessa vuodessa, vaikka investoinnit ovat olleet tavanomaista korkeammalla tasolla, kaupunginjohtaja Auvinen sanoo.

– Vuosi 2016 vankistaa kaupungin taloutta, jota on suunnitelmallisesti edelleen kohennettava ja pidettävä hyvässä kunnossa.

– Vaikka tulos oli viime vuodelta hyvä, jopa erinomainen, tekemistä riittää. Kaupungin päähuomio on kohdennettava elinvoimaan ja työpaikkoihin, sillä kaupungin suurin haaste on korkea työttömyys.

– Palvelut halutaan pitää hyvässä kunnossa ja tämä edellyttää taloudellisia resursseja. Taloutta uhkaa vähenevät verotulot. Kaupungin konserniin kuuluvat vuokrataloyhtiöt edellyttävät kaupungilta taloudellisia panoksia.

– Olennaista on myös se, miten hyvin Siun sote onnistuu sille asetetussa taloustavoitteessa, Eeva-Liisa Auvinen tähdentää.

– Tilinpäätös valmistuu kokonaisuudessaan maaliskuun loppuun mennessä, jolloin sitä analysoidaan tarkemmin.

KESKUSTELUA AIHEESTA

NÄKÖISLEHTI

Koti-Karjala ilmestyy myös näköislehtenä.

Kirjaudu palveluun ›

Tilaa näköislehti ›

GALLUP

Kärsitkö siitepölystä?

KUVAGALLERIAT

Katso lukijoiden kuvat sekä Koti-Karjalan toimituksen kuvagalleriat.

KUVAGALLERIAT ›