| |
Etusivu
Ajankohtaista
Ennen vanhaan
Tilaukset
Ilmoitukset
Sivunvalmistus
Toimitus
Palaute
Yhteystiedot


 |
|
Lauantai 7.1.2012
Kirjakammarin Sirpa
Sovintola-yhdistyksen
uusi puheenjohtaja
Kesälahdella toimivan Sovintola-yhdistyksen uutena
puheenjohtajana vuoden alusta aloitti Sirpa Savin, joka viime kesänä
tuli tunnetuksi Kirjakammarin Sirpana. Hän sanoo, ettei hän aio uutena
puheenjohtajana tehdä suuria mullistuksia talon toimintaan.
|
|
|

Kirjat ovat Sirpa Savinille tärkeitä ja rakkaita ja
siksi Sovintolan Kirjakammari on hänestä kuin aarreaitta.
|
|
|
– Suuriin mullistuksiin voimavarani eivät edes
vielä riittäisikään, mutta yhdessä voimme suunnitella jotain pientä
uutta kivaa ja aina helpompi on tapahtumia järjestää, mitä enemmän on
toimijoita. Sovintolassahan on joukko erittäin innokkaita toimijoita,
vaikka toki lisääkin talkoolaisia otetaan mielellään mukaan. Samoin
otetaan uusia jäseniä yhdistykseen, Sirpa sanoo.
Sirpa kertoo joitakin vuosia sitten löytäneensä Sovintolan
Kirjakammarin, jonne hän toi omia kirjojaan myytäväksi, ja josta
sitten vastaavasti kantoi uusia kirjoja omaan kotikirjastoonsa.
– Viime talvena Tuhkasen Anneli alkoi houkutella minua mukaan
Kirjakammarin toimintaan, tietäen minut kirjojen ystäväksi. Siitä
pikku hiljaa aloin touhuta kirjojen parissa ja se osoittautuikin
henkireiäkseni erittäin raskaassa henkilökohtaisessa
elämäntilanteessani.
– Annankin suuren kiitoksen kaikille Sovintolan toimijoille, jotka
ottivat minut lämmöllä joukkoonsa. Oman kiitoksensa ansaitsee myös
viime kesän Kahvila-emäntä Annan Kirjakammari-koiraksi nimetty Onni,
Sirpa kiittää.
Niin kuin yhdistyksiin yleensäkin, niin Sovintola-yhdistykseenkin oli
vähän vaikeuksia löytää puheenjohtajaa Pirkko Tiaisen halutessa luopua
pestistä. Sirpaa pyydettiin ja todella pitkän harkinnan jälkeen hän
lupautui vain ja ainoastaan vuodeksi 2012, hallituksen muiden jäsenten
ja varapuheenjohtajana jatkavan Marjaleena Malisen luvatessa kaiken
tukensa puheenjohtajuuteen liittyvissä tehtävissä.
Sirpan mielestä Sovintola on tunnettu lomalaisten,
kesä-kesälahtelaisten ja turistien keskuudessa ihan ainutlaatuisesta
ilmapiiristään. Hän toivoisi myös paikkakuntalaisten entistä enemmän
löytävän talon toiminnot.
– Sovintolan Kahvila, Käsityöpuoti Korento, Suoramyynti Sovinnon
sillalla ja Kirjakammari ovat auki näin talvikautena tuttuun tapaan
lauantaisin ja Kirjakahvila lisäksi torstai-iltaisin. Uutuutena
kahvila tarjoaa kahvit nimipäiväsankareille.
– Kirjakahvilassa pidetään esillä teoksia teemoittain ja sinne ovat
tervetulleita vaikka iltalenkin jälkeiselle kahville toki muutkin kuin
kirjojen ystävät. Vinkkinä muuten, että tammikuussa Kirjakammarissa on
tarjoushyllyt, joista voi valita viisi tai jopa kuusi kirjaa eurolla,
Sirpa vinkkaa.
Uusia asioita
viritelty
Sirpan mukaan syksyllä suosituksi osoittautunut Taitobussin
parkkeeraus Sovintolassa jatkuu ja kurssejakin voidaan suunnitella.
Uutta toiminnassa on Pyhäjärventien puoleisen rakennuksen yläkerran
Käsityökammari, jossa viritellään mahdollisuutta mattojen ynnä muuhun
kudontaan.
– Kahvilan aukioloaikoina kuistilta saa edelleen hakea aikakausilehtiä
luettavakseen ja toki voi muutaman kannatusroposen niistä
Säästöpossuun halutessaan tipauttaa. Lisäksi kuistille laitetaan
talviajaksi pientä kirppistavaraa myyntiin Sovintolan hyväksi.
Kahvilan porstuaan ilmestyy lähiaikoina postilaatikko toiveita,
ideoita, palautetta, ruusuja ja risuja varten.
– Uutena puheenjohtajan toivoisin, että yhä useammat kesälahtelaiset
löytäisivät tiensä Sovintolaan ja ainakin ne, jotka eivät ole ikinä
tai ovat vuosia sitten käyneet, tulisivat tutustumaan vaikka
Käsityöpuoti Korennon ja Sovintolassa toimivan Kitikatin laajaan
käsintehtyjen tuotteiden maailmaan. Sieltä ei voi olla löytymättä
lahja- tai tuliaisviemisiä kenelle hyvänsä. Sirpa sanoo.
Sovintolan
talviesite
tulossa
Sirpan mukaan parin viikon sisällä taajama-alueen kotitalouksiin
jaetaan Sovintolan talviesite, johon on koottu tietoa toiminnasta.
Tietoja toiminnasta saa myös kunnan nettisivuilta ja paikallislehtien
meno- ja tapahtumapalstoilta.
– Kauppojen ilmoitustauluja kannattaa myös seurata aktiivisesti, koska
niissä ilmoittelemme myös tapahtumistamme. Odotettavissa ovat ainakin
Ystävän-päivä helmikuussa ja Naisten -päivä maaliskuussa ja varmasti
jotain muutakin yllätyksellistä.
- Jos vaikka Nuutti-Pukki vierailisi Vanhana Nuuttina eli lauantaina,
kun Oikea Joulupukki kerran vieraili Sovintolan Joulun avajaisissa.
Entä, miten olisi täyden kuun teehetki helmikuun seitsemäs tai
Visan-päivän Sovintola-visa vielä tammikuussa. Nähtäväksi jää, Sirpa
sanoo.
|
|
|
|