Etusivu
  Ajankohtaista
  Ennen vanhaan
  Tilaukset
  Ilmoitukset
  Sivunvalmistus
  Toimitus
  Palaute
  Yhteystiedot


Keskiviikko 3.2.2010
Rengastetut linnut Eläinmuseolle
Kiteeltä löytyi
12 vuotta vanha kanahaukka

Maanantaina lumitöissä olleen kiteeläisen Otto Juntusen katse osui harmaaseen myttyyn kuusen juurella. Lähempi tarkastelu osoitti, että kysymyksessä oli kuollut kanahaukka. Täysikasvuisen linnun jalassa oli rengastusmerkki.


Myyrien niukkuuden takia
kuolleita lintuja voi tänä talvena löytyä runsaasti.
Ne voi lähettää museonäytteiksi eläinmuseoon maksutta.
Tutkijat ovat erikoisesti kiinnostuneita rengastetuista linnuista.


Kanahaukka on oleskellut reviirillään usean vuoden ajan.
Se vietti viimeisen yönsä tässä puussa,
josta se oli pudonnut maahan. Löydettäessä lintu oli kuollut.


 

– Ilmeisesti kysymyksessä on sama lintu, joka on lennellyt taloyhtiömme pihapiirissä parin vuoden ajan. Toissa talvena näin, kun haukka yritti pyydystää pikkulintuja lintulaudan luona. Havaintoja linnusta ovat tehneet myös naapuriasukkaat.
Haukka oleskeli Sepänniemen alueella, lähellä Päätyeenlahtea ja sen rannalla olevaa lintutornia. Helsingin yliopiston Eläinmuseon rengastiedon mukaan lintu on kanahaukka.
– Lintu on rengastettu pesäpoikasena Ruokolahdella 18.6.1998. Lintu oli yli 12 vuoden ikäinen. Poikueeseen kuului yhteensä kolme poikasta. Rengastuspaikan koordinaatit ovat 6114, 2859.
– Rengastajana toimi Matti Jousinen, joka on pitkän linjan petolinturengastaja. Hänen työmaansa on erityisesti Ruokolahden suunnalla, rengastusaineistojen käsittelystä vastaava museomestari Juha Honkala kertoo.
Helsingin yliopiston Eläinmuseon ylläpitämän rengastustietokannan vanhin kanahaukka on ollut 17 vuoden ikäinen. Toiseksi vanhimmat ovat eläneet kuusitoistavuotiaiksi.
– Tämä Kiteen Päätyeenlahden haukka on ennättänyt jo varsin kypsään ikään, Honkala jatkaa.

Tiedot kiinnostavat

Myyräkantojen romahdettua miltei koko Etelä-Suomessa ovat mm. pöllöt monin paikoin nälkäkuoleman partaalla.
– Oletettavaa on, että Kiteeltä löydetty kanahaukka on kuollut ravinnon puutteeseen. Täysikasvuisen ja hyvin ravitun linnun paino kohoaa reilusti yli kilon.
– Eläinmuseolle on tullut viime viikkoina runsaasti tietoja kuolleina löydetyistä rengastetuista pöllöistä. Siistinä säilyneet yksilöt otamme mielellään vastaan museonäytteeksi, Juha Honkala opastaa.
Museonäytteen voi maksutta toimittaa sanomalehteen käärittynä ja pahvilaatikkoon pakattuna seuraaviin osoitteisiin: Postin kautta toimitettavat, Asiakaspalautus, Sopimus 127167, Laskutustunnus 606422, Eläinmuseo, PL 17 (Pohjoinen Rautatiekatu 13), 00014 Helsingin yliopisto.
Matkahuollon kautta: Eläinmuseo, PL 17 (Pohjoinen Rautatiekatu 13), Asiakasnumero 09401462, 00014 Helsingin yliopisto.
Lisätietoja myyräkannoista saa netin välityksellä osoitteesta http://www.metla.fi/tiedotteet/2009/2009-11-05-myyratiedote.htm.