|
Karhun tavoitteena on jo kauan ollut valmistaa
yleissuksi, joka pelittää voitelematta kelillä kuin keleillä.
Hiihtoladulle lähtö on haluttu tehdä mahdollisimman helpoksi etenkin
parhaan ulkoilusään aikaan elohopean liikkuessa nollan tienoilla.
Ensimmäinen Multigrade -nimellä markkinoitu pitopohjasuksi kehitettiin
jo 1980 -luvulla.
Seuraava merkittävä edistysaskel ajoittui kuluvan vuosikymmenen
puolivälin tienoille, jolloin ensimmäinen Optigripin versio tuotiin
markkinoille. Se ei kuitenkaan kaikilta osin vastannut kuntoilijoiden
toiveita.
– Emme olleet siihen itsekään tyytyväisiä. Niinpä tuotekehittelyä
jatkettiin ja tällä kertaa siinä oli tuuriakin mukana. Saimme aikaan
täysin uudentyyppisen ratkaisun, tehtaanjohtaja Harri Kirvesniemi
kertoo.
Helppo huollettava
Nyt markkinoilla olevassa toisen sukupolven Optigripissa on
ensimmäiseen versioon verrattuna yhteistä vain nimi. Uudessa suksessa
on pohjamateriaali, joka on osoittautunut kaikin puolin onnistuneeksi
ratkaisuksi.
– Suksi toimii kelillä kuin kelillä, sen luisto- ja pito-ominaisuudet
ovat hyvät ja kaiken lisäksi se on äärimmäisen helppo huoltaa,
Kirvesniemi iloitsee.
Menneen talven lumille uutuutta saatiin tehtyä vain rajallisesti.
Myynnissä sitä oli noin kymmenessä liikkeessä.
Varaston hyllyt
eivät notku
Tieto suksen hyvistä ominaisuuksista on levinnyt tehokkaasti. Hyvä
kello on tehnyt tehtäväänsä. Viime aikoina suksella on ollut kysyntää
enemmän kuin ehditty valmistaa.
– Varastojen hyllyt eivät ole niiden takia notkuneet. Todella
lupaavalta menekki vaikuttaa, Kirvesniemi jatkaa.
Optigrip on tarkoitettu ensisijaisesti kuntoilijoille, jotka eivät
halua voiteita ja liistereitä suksiensa pohjiin jynssätä.
Huoltoa suksi ei juuri kaipaa, riittää kun puhdistaa sen muutaman
kerran talven aikana.
– Minä hiihdin viime talvena 800 kilometriä ja puhdistin suksen vain
pari kertaa. Aikaa huoltohommiin meni minuutin verran kerrallaan,
Kirvesniemi kuvaa huoltotoimenpiteiden helppoutta.
Puhdasta sivakkaa on aina ilo käsitellä. Autoonkin se voi huoletta
ottaa sisätiloihin verhoilun likaantumatta.
Suksen valintakin helpottuu
Myös suksen rakennetta on muutettu. Kun aikaisemmin hiihtäjän painolla
oli suksen valinnassa ratkaiseva merkitys, ei Optigripin ostaja
tarvitsee kiinnittää suksen jäykkyyteen huomiota samalla tavalla kuin
ennen.
– Hieman karrikoiden sanottuna 60- ja 100-kiloinen voivat suksia
samalla suksiparilla ilman että luisto- ja pito-ominaisuudet juurikaan
muuttuisivat, Kirvesniemi paljastaa.
|
|