|
Koti-Karjala on maassamme ensimmäisiä paikallislehtiä, joka toimittaa
digitaalista näköislehteä.
– Merkittävin syy näköislehden tuottamiseen ovat ulkomailla asuvat ja
Koti-Karjalasta kiinnostuneet henkilöt.
– Ulkomaille tilatun paperisen lehden ongelmaksi muodostuu hinta. Se
nousee postikulujen takia helposti puolitoista-kolme kertaa
kalliimmaksi kuin kotimaahan tilattuna. Nyt näköislehden tuottamisessa
voimme pudottaa hinnan siedettävälle tasolle. Lisäksi lehti on
asiakkaalla luettavissa välittömästi ilmestymispäivänä.
– Lehden irtonumerohinta on 1,30 euroa. Irtonumeron voi maksaa joko
verkkopankissa tai luottokortilla. Digilehdestä voi tehdä myös
pidempiä tilauksia kymmenestä numerosta 50:een numeroon, mikä
vaikuttaa hintaa alentavasti.
– Jatkossa eri tilausmuotoja tullaan kehittämään kysynnän ja toiveiden
mukaan. Ostettu lehti säilyy digitaalisessa postiluukussa 365
vuorokautta, lehtiyhtiön toimitusjohtaja Marko Torni kertoo.
Koti-Karjalan digitaalinen näköislehti on myynnissä
Lehtiluukku-nimisessä palvelussa. Lehtiluukku palveluun on linkki
Koti-Karjalan verkkosivuilla.
– Suomessa paperisen sanomalehden tilausmaksu on veroton, mutta
digitaalisessa muodossa myydyssä lehdessä on mukana 22 %:n
arvonlisävero.
– Tämän viikon Koti-Karjala -lehdet ovat luettavissa veloituksetta
Lehtiluukku näköislehtipalvelussa. Sivuille on linkki Koti-Karjalan
verkkosivuilla www.kotikarjala.fi, Torni jatkaa.
Paperinen
Koti-Karjala
edelleen ykköstuote
Painetun sanomalehden asema kuluttajan arjessa on vahva. Kuluttajalla
on oltava mahdollisuus itse valita tapa, jolla lukee lehteä.
– Nykyisen jo 50 vuotta ilmestyneen Koti-Karjalan kehittämistyö
jatkuu. Paperinen versio säilyy. Digitaaliset uutuudet tulevat
rinnalle, Torni korostaa.
Toimitusjohtaja Marko Tornin mukaan uusi näköislehti on ensimmäisiä
koko Suomen paikallislehtikentässä. Tästä eteenpäin sitä voi katsella
niin kotimaassa tai missä päin maapalloa tahansa internetin
välityksellä.
|
|