Tohmajärvi-Värtsilän riistainhoitoyhdistys, Petravaaran Erämiehet ja LC Tohmajärvi järjestivät viime lauantaina naisten hirvijahdin Petravaaran maisemissa.
Tarkoituksena oli saada kellistettyä aikuinen hirvi, jonka lihat lahjoitettaisiin kouluruokailuun. Kaatolupa oli saatu lahjoituksena Tohmajärven yhteislupa-alueen kaikilta metsästysseuroilta ja hirviporukoilta.
Jahtiin oli kutsuttu mukaan metsästyksestä kiinnostuneita naisia, joita aiempien kyselyjen perusteella tuntui olevan paljonkin. Järjestäjät pohtivat, mahtoiko olla sika-influenssan vai muiden yhteensattumien syytä, kun jahtiin ilmaantui lopulta vain kolme naista.
Onkamon suunnassa normaalisti metsästävät Sanna Karvinen ja Carita Lindsberg tarttuivat tilaisuuteen lähteä kokeilemaan hirvijahtia Petravaaran maastoissa, vaikka omakin hirviporukka oli jahdissa samaisena päivänä.
– Tällaisiin tilaisuuksiin pitää tarttua aina kun on se mahdollista, naiset tuumivat.

Sudet
samoilla
apajilla

Liikkeelle lähdettiin Iljantuvalta. Passipaikat määriteltiin tarkkaan ja koiramiehenä toiminut Pekka Kunnas antoi ohjeet, joiden noudattaminen oli ehdottoman tärkeää.
– Jos näette Pekon (ajossa käytetty koira), niin otatte sen kiinni. Sitä ei saa päästää passiringistä ulos.
Jahtialueella oli tehty edellisen illan ja yön aikana havaintoja viiden suden laumasta. Neljä koiraa oli jo joutunut vähälle aikaa susien suuhun, joten Pekosta ei haluttu tehdä laumalle seuraavaa lounasta.
Ensimmäistä vuotta hirvijahdissa oleva Carita sai passipaikan läheltä kohtaa, josta hirvien tiedetään usein kulkevan tien yli. Sannan passipaikka taas oli vähän matkan päässä pellon reunalla.
Kaikkiaan parinkymmenen hengen suuruisella jahtiporukalla oli ensimmäisen ajon alkaessa suuret odotukset. Viimeisimpien havaintojen mukaan alueella liikkui viisi hirveä, joista kahden oletettiin olevan passiringin sisällä.

Ensimmäinen kaato
vei Sannalta yöunet

Odotellessamme Pekan ilmoitusta ajon alkamisesta Sanna lataa aseensa ja kertoo ensi kertaa metsällä olevalle toimittajalle toimintaohjeet.
– Mieheni metsästää ja minua se kiinnosti myös, joten lähdin mukaan. Mikäs sen mukavampaa kuin päästä yhdessä kulkemaan metsällä. Nokialla asuessani en tuntenut ketään, kuka olisi metsästänyt. Täällä metsästäminen on luonnollista.
– Olisi kiva saada lisää naisia hirviporukkaan. Nainen pärjää tässä hommassa ihan siinä missä mieskin, kaksi hirveä kaatanut Sanna jutteli.
– Ensimmäinen kaato oli varsinaista aloittelijan tuuria. Oli metsästysurani ensimmäinen jahtipäivä ja heti sattui täysosuma kohdalle.
Mutta mitäpä miehet siihen sanoivat?
– Kyllähän se vissiin vähän aiheutti katkeruuttakin. Onhan se ihan ymmärrettävää. Porukassa on vuosikymmeniä mukana olleita, jotka eivät ole päässeet kertaakaan edes näkemään hirveä jahdin aikana ja sitten tulee mukaan nainen, joka täräyttää heti kaadon.
– Oli se jännä tilanne, kädet tärisi ja polvet vapisi. Kyseessä oli iso aikuinen hirvi, joka jäi seisomaan sopivasti hollille. Osuman jälkeen hirvi jatkoi matkaa liki 100 metriä, kunnes se putosi sätkimään maahan. Tiukin paikka oli antaa armonlaukaus samalla kun eläin katsoi silmiin.
Sanna myöntää ensimmäisen kaadon aiheuttaneen melkoisen tunnemyrskyn. Kaato oli samalla kertaa hieno ja kamala kokemus.
– Seuraava yö meni pohtiessa eettisiä kysymyksiä. Päässä kiersi ajatus: Olen tappanut viattoman eläimen, joka ei ole tehnyt minulle mitään pahaa.
– Lopulta ymmärsin ajatusteni ristiriitaisuuden. Miksi suren hirveä, joka sentään sai elää hyvän elämän vapaana luonnossa? Ostanhan kaupasta ja syön vangittuina eläneiden eläinten lihaa miettimättä yhtään sen alkuperän eettisyyttä, Sanna kertoo.

Läheltä meni

– Sshhh! Pekka ilmoittaa, että koira on päässyt hirven jäljille.
Se, mistä ajo lähtee käyntiin, on epäselvää, sillä kumpikaan meistä ei tunne Petravaaran maastoja.
– Suurin viehätys tässä kaikessa on se, kun saa olla luonnossa, tehdä havaintoja ja nähdä erilaisia eläimiä. Luonnossa oppii joka päivä jotain uutta. Tätä osaa arvostaa, kun on asunut 25 vuotta kaupungin asfalttiviidakossa.
– Se, mikä minut saa seisomaan varpaat jäässä passissa, on tämä hiljaisuus, joka oikein humisee korvissa. Elämä on muuten niin kiireistä ja täällä taas ei saa olla kiire. Tämä on todellista terapiaa, Sanna pohti.
Välillä Sanna välittää radiopuhelimen välityksellä tulleita tietoja ajotilanteen kehittymisestä. Juttelemme supatellen ja seuraamme samalla silmä kovana pellon takana olevaa metsää odottaen liikettä.
– Carita ilmoittaa, että hirvi meni hänen kohdaltaan tien yli. Mitään mahdollisuuksia ampumiseen ei ollut, kun talo on niin lähellä, Sanna raportoi.
Pian saamme tiedon, että Pekko on tullut passiringin reunalle ja otettu kiinni. On aika kokoontua lähtöpaikkaan nuotiotulille suunnittelemaan seuraavaa ajoa.

Valppaana ja
varuillaan

Taukopaikalla nautittiin eväspalasia ja tehtiin päätös jättää Pekko huilivuoroon. Ajomiehet löytyivät porukasta ja uudet passipaikat jaettiin.
Tällä erää Sanna saa kiivetä torniin taimikon reunalle. Ihailemme kahteen naiseen maisemaa, joka lumisine puineen on kuin suoraan joulukortista.
Ajomiesten meteli lähestyy meitä. Jännitys tiivistyy ja kasvaa vielä ennestään, kun Sanna kuiskaa saaneensa viestin: Carita ja Sanna valmiina, hirvi tulossa teidän suuntaan.
Hirvestä ei kuitenkaan näy jälkeäkään. Metsä on tyystin hiljainen lukuunottamatta ajomiesten huutoja ja tikan nakutusta.
Hirvi oli päättänyt jatkaa kohti passiketjun toista päätä, jossa siitä oli tehty näköhavaintojakin.
Jonkin ajan kuluttua saamme kyydin uudelle passipaikalle. Ehdimme olla uusilla paikoillamme vain hetken, kun läheltä kuuluu kaksi laukausta.

Eläin on
ihmistä viisaampi

Radio pysyy hiljaa pitkään. Piinallisen pitkään.
Lopulta Sanna tiedustelee, onko hirveä ammuttu vai menikö paukut ohi.
– Vastausta ei kuulu, sillä tämä radio pitää vain suhinaa, Sanna harmittelee.
Vihdoin kuulemme, että hirvi on mennyt aivan Iljantuvan vierestä tien yli. Miehet ovat parhaillaan selvittämässä, saiko hirvi osumaa vai ei.
– Seuraavaksi tulee tieto, että laukaukset eivät osuneet. Passipaikat vaihtuvat taas.
– Tässä se taas nähdään; ihminen pitää itseään mukamas ylivertaisena, mutta kyllä eläin osaa olla ihmistä viisaampi, Sanna toteaa samalla kun irrottaa lipasta kivääristään.
Koska muut tehtävät jo kutsuivat, me naiset päätimme jättää jahdin tähän. Carita suuntaa vielä kohti uutta passipaikkaansa.
Jahti oli kaikin puolin mukava, jännittävä ja samalla rentouttava kokemus, vaikkei saalista saatukaan. Ja kyllä hirvijahti tuntui jo ensikertalaisestakin aivan täysin naisille sopivalta hommalta.
Lahjoitushirven jahti jatkuu - toivottavasti paremmalla onnella - tänään.

Niina Nyrhinen