|
Kiteellä Arppen koulussa vietettiin viime viikolla
monikulttuuriviikkoa. Tiistaina järjestetty monikulttuuripäivä
huipentui mustalaislaulujen iltakonserttiin, jonka solisteina olivat
Anette Åkerlund ja Jasmine Valentin.
Rehtori Erkki Kontron mukaan monikulttuuriviikon ajatuksena ja
tavoitteena on ollut lisätä eri kulttuurien välistä tuntemista ja
ennen kaikkea suvaitsevaisuutta.
– Suomen missään kolkassa ei enää eletä yhden valtakulttuurin
ehdoilla, vaan meidän pitää huomioida muuttoliike ja
vähemmistökulttuurien vaikutus valtakulttuuriin.
Monikulttuuripäivän ohjelmaan liittyi Muistojen näyttely, jossa
esiteltiin esinein, vaattein, käsitöin ja valokuvin romanien,
turkkilaisten, venäläisten, thaimaalaisten ja myös suomalaisten
kulttuuria. Näyttelyn olivat koonneet Ruppovaaran maahanmuuttajalapset
perheineen sekä Kiteen romanit.
Arppen oppilaat tutustuivat päivän mittaan näyttelyyn. Romanit
kertoivat koululaisille omista tavoistaan ja kulttuuristaan. Päivän
aikana järjestettiin myös oppilaille kaksi mustalaismusiikin
oppilaskonserttia.
Mustalais-
lauluja
Iltakonsertin aluksi Anette Åkerlund ja Jasmine Valentin esittivät
suomalaisia mustalaislauluja. Kitara soi kappaleiden sovittajana
toimineen Jasminen käsissä temperamenttisesti ja rytmikkäästi.
Yhteislaulussa naisten äänet sopivat ja soivat hyvin yhteen.
Kappaleista useat olivat Olli Palmin sävellyksiä. Tässä yhteydessä
kuultiin myös Arvo-Valde Palmrothin Ken oli hän -laulu, jonka teki
aikanaan tunnetuksi laulaja Anneli Sari.
Konsertissa kappaleita laulettiin suomen ja mustalaiskielen lisäksi
muun muassa espanjaksi ja englanniksi.
”Rytmillähän
me eletään”
Anette ja Jasmine kertoivat, että tunnepitoisissa flamenco-lauluissa
on sekä raskaita että keveitä. Näistä molemmista saatiin näyttöä.
Sekä venäläisessä että makedonialaisessa mustalaislaulussa oli
sellaista rytmiä ja tunteen paloa, jota moniin mustalaislauluihin on
totuttu liittämään. – Rytmillähän me eletään, naurahti Jasmine.
Konsertin ylimääräisenä numerona Jasmine esitti, ikään kuin yleisön
sanattomana pyyntönä, Niin kaunis on taivas -kappaleen, jolla hän
osallistui vuonna 1996 Suomen edustajana Oslossa järjestettyihin
Euroviisuihin.
Jos tähän saakka ei joku yleisössä päässyt esittäjien tunteen
tarjoiluun mukaan, niin viimeistään silloin, kun kuultavaksemme
saatettiin romanien kansallislaulu Gelem, gelem (Kuljen, kuljen).
Kaunista, herkkää romanien sielunmaisemaa.
Veijo Mustonen
|
|