| |
Etusivu
Ajankohtaista
Ennen vanhaan
Tilaukset
Ilmoitukset
Sivunvalmistus
Toimitus
Palaute
Yhteystiedot


 |
|
Perjantai 30.4.10
”Yleisö tuo fiiliksen”
Tohmajärveläinen Mögä Guolema- niminen bändi on soittanut yhdessä
jo vuoden 2008 syksystä saakka, tosin hieman eri kokoonpanolla
aloittaen. Bändiin kuuluvat kitaristi Visa, joka hoitaa myös
laulupuolen, basisti Ilari ja rumpali Petrus.
|
|
|

Mögä Guoleman jäsenet vasemmalta alkaen: Petrus, Visa ja Ilari. |
|
|
Trio kertoo soittavansa vähän sitä sun tätä, mutta
enimmäkseen kuitenkin raskaampaa musiikkia. Omia biisejä pojat eivät
ole tehneet, vaan covereilla mennään. Vaikka senkin vuoksi
musiikkiopiston biisintekoleiri voisi olla mukava kokemus.
Yhdessä pojat harjoittelevat kerran viikossa, mutta vapaa-ajalla tulee
soiteltua niin yksinään kuin muissakin bändeissä, mitä soitinta
milloinkin. Keikoilla he ovat päässeet kiertelemään useaankin
otteeseen tänä vuonna.
Bändissä soittamisessa heidän mielestä on monia hyviä puolia, mutta
yksi niistä on se, ettei haittaa, jos soittaa jotain väärin tai
yleensäkin mokaa, koska ei tarvitse olla yksin. Myös se onnistumisen
tunne, kun esitys on mennyt nappiin, on heidän mielestään mahtava.
Jokainen heistä tykkää esiintymisestä, mutta he sanovat kuitenkin,
että yleisö vaikuttaa paljon tunnelmaan. Jos yleisökin on mukana ja
heitä kiinnostaa kuunnella, niin silloin on mukavampi soittaa.
Ilman ohjaavaa opettaja Timoa meno olisi poikien sanojen mukaan melko
hervotonta, joten hyvä vaan, että joku on laittamassa porukkaa
ruotuun.
Musiikkia ammattina pojat ovat myös miettineet, mutta vielä pitäviä
päätöksiä sen suhteen ei ole tehty.
Musiikin kuuntelu taas heittelee kaikilla laidasta laitaan, mutta
disco- musiikista kukaan ei sen koommin piittaa.
Poikien ensimmäiset terveiset Koti-Karjalan lukijoille olivat
tietenkin: ”Moi iskä ja äiti”, mutta lisäsivät siihen kuitenkin vielä:
”Kuunnelkaa hyvää musiikkia”
|
|
|
|