Julkunen perustaa näkemyksensä Opetusministeriön tekemään selvitykseen, jonka mukaan maassamme tarvitaan vuosittain 115 metsuria, vähintään 100 metsäkoneenkuljettajaa ja yli 240 puutavara-auton kuljettajaa enemmän mitä heitä valmistuu.
Vaikein tilanne on itäisessä Suomessa, missä työikään tulevissa ikäluokissa on yli 60 prosenttia vähemmän väkeä kuin eläkkeelle jäävissä.
Vaikka edellä esitetyt luvut saattavat nykyisessä taantumavaiheessa tuntua suurilta, eivät ne ole tuulesta temmattuja. Ne pohjautuvat Metsätehon pitkäaikaisiin tutkimuksiin.
Tilannetta pahentaa vielä se, että esimerkiksi koulutetuista metsäkoneenkuljettajista vain 40 % jää pysyvästi alalle. Prosenttiluvun pitäisi olla 80.
– Tilanteen korjaamiseksi metsäalan imagoa on parannettava. Ala pitää saada nuorten silmissä nykyistä houkuttelevammaksi.
– Kaikkien metsäsektorin toimijoiden on tiedostettava asia ja toimittava niin, että nuoret kokisivat luonnonläheisen ja itsenäisen työn omakseen ja jäisivät hommiin kotiseudulleen.
– Meidän ei pidä tuijottaa pelkästään tähän päivään. Pitää katsoa pitemmälle tulevaisuuteen. Edessä on vielä aika, jolloin nousukausi alkaa ja kilpailu työvoimasta kiihtyy. Siihen pitää jo nyt ruveta varautumaan myös metsäsektorilla.

Tekemistä riittää

Suomen metsät kasvavat lähes 100 miljoonaa kuutiota vuodessa. On sataprosenttisen varmaa, että tätä arvokasta raaka-ainetta ei jätetä luontoon mätänemään. Se hyödynnetään tavalla tai toisella. Ellei puusta tehdä paperia, niin siitä tehdään jotain muuta..., liikenteen biopolttoainetta, lämpöenergiaa, sellaisia uusia tuotteita, joista emme vielä osaa edes uneksia.
Tämän on pitänyt mielessään myös valtioneuvosto. Se esittää hallitusohjelmassaan, että hakkuita pitäisi lisätä Suomessa 10-15 miljoonaa mottia vuodessa.
Oman lisämausteensa puusoppaan tuovat vielä Venäjän puutullit. Jos ja kun ne tulevat aikanaan täysimääräisesti voimaan, on korvaava puu otettava Suomen omista metsistä ja se otetaan sieltä suomalaisella työvoimalla.
Tekemistä riittää myös metsänhoidossa, sillä Pohjois-Karjalan alueellisen metsäohjelman seurantatilaston mukaan viimeisen 5-6 vuoden aikana metsänhoitotöiden toteutuksessa on jääty tavoitteesta keskimäärin 5 000 hehtaaria/vuosi.
Julkusen mukaan metsänhoitotöiden koneellistamista on vielä jossain määrin mahdollista lisätä, mikäli ammattitaitoisia kuljettajia on saatavissa. Kaikkia kohteita ei kuitenkaan pystytä raskaalla kalustolla hoitamaan, joten myös raivaussahalla tehtäviä hommia on tulevaisuudessakin tarjolla.
Pr-työtä monella rintamalla
Työvoimaa metsäalalle -hankkeen yhtenä tavoitteena on saada nuorten ja työttömien kanssa toimivat tietoisiksi metsäalasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Siksi Julkunen tekee pr-työtä monella rintamalla.
– Kohderyhminä ovat nuoret, opinto-ohjaajat, opettajat, työvoimaviranomaiset, 4H-neuvojat sekä peruskouluikäisten vanhemmat, hän listaa.
– Käyn mielelläni puhumassa heille metsäalasta ja sen ammateista. On tärkeää, että ammattiaan valitsevilla nuorilla on tarjolla oikeaa tietoa heitä kiinnostavalla tavalla ratkaisujensa pohjaksi.
– Muita hankkeen kohderyhmiä ovat metsäalan toimijat kuten metsäteollisuuden puunhankintaorganisaatiot, metsäkoneyrittäjät, metsäpalveluyrittäjät, oppilaitokset, metsänhoitoyhdistykset ja tietenkin metsänomistajat.
– Imagon kohottaminen ja vetovoimaisuuden lisääminen on kaikkien metsäalan toimijoiden yhteinen asia ja edellyttää myös panostuksia. Mm. kesätyöpaikkoja pitää saada ehdottomasti lisää, Julkunen muistuttaa.


Tero Hannonen työstään:
Koen olevani omalla alallani
Kiteeläinen Tero Hannonen on ammattinsa valinnut. Hän on tehnyt metsäkoneenkuljettajan hommia kokoaikaisesti vuodesta 2004 lähtien.
– Ajauduin metsäkoneen ohjaamoon tavallaan luonnostaan, sillä isäni on metsäkoneyrittäjä ja työnantajani Veljekset Hannonen Oy:n osakas.
Ensikokemuksensa metsäalan töistä Tero kertoo hankkineensa heti miehen mittoihin vartuttuaan.
– Olen ollut aina kiinnostunut konehommista ja jo kouluaikaan pääsin niitä tekemään. Toiveammattini oli pölliauton kuljettaja ja kyllä se homma kiehtoo minua edelleen, hän paljastaa.
Lopullisesti uravalinta varmistui, kun hän hakeutui kolme vuotta kestävään metsäkoneenkuljettajan koulutukseen.
Ammatinvalintaansa Tero ei ole katunut.
– Tykkään työstäni. Koen olevani omalla alallani. Minulle sopii hyvin, että voin tehdä työtä omissa oloissani. Tämä on itsenäistä, monipuolista ja luonnonläheistä hommaa, jossa pääsee heti näkemään työnsä tulokset.
– Yksitoikkoistakaan työ ei ole, sillä hakkuukohteet ovat aina erilaisia ja maisemat vaihtuvat vuoden mittaan moneen kertaan.
Entäpä ne työn huonot puolet. – Eipä niitä juuri ole, minkä nyt ne huoltohommat pakkaskelien aikaan, Tero tuumaa rauhalliseen tyyliinsä.