|
Pohjois-Karjalan Maataloussäätiö järjesti yhteistyössä ProAgria
Pohjois-Karjalan kanssa kilpailun pohjoiskarjalaisille maitotiloille
toimivimmasta talouskeskuksesta.
Kilpailuun osallistumiseen oli maatiloilla ilmeisen korkea kynnys,
sillä ilmoittautuneita oli vain kolme. Näistä tuomaristo valitsi
voittajaksi Timo ja Vuokko Mämmin omistaman Yläsuon tilan Niiralasta.
Jaetun toisen sijan saivat Ari ja Jaana Hänninen Kiteeltä sekä Timo ja
Jaana Mölsä Rääkkylästä.
Kilpailun idea on peräisin Esko Jokiniemeltä, joka on vuosia pohtinut
talouskeskuksen toimivuuteen liittyviä asioita ja ajatellut kilpailun
perustamista asian ympärille niin, että sen kautta voidaan nostaa
esille ja saada positiivista huomiota talouskeskuksen eri toimintojen
sijoittelusta tilojen kokonaissuunnittelussa.
– Tiloja kiertäessä olen miettinyt, kuinka vaativa kohde maatila
onkaan isäntäväelleen. Sen toimivaksi kokonaisuudeksi saaminen vaatii
hyvin monen asian miettimistä.
– Lisää haastetta toteutukseen tuo se, että isäntäpari vastaa
kaikesta. He tekevät kaiken työn tilalla. Työaika, joka ympäristön
hoitoon ja huomioimiseen sekä oman asumisen viihtyisyyden
kohentamiseen jää, on varsin rajattua erityisesti maitotiloilla,
Jokiniemi totesi Mämmien tilalla palkinnonjakotilaisuudessa.
Jokiniemen mukaan Mämmien tila on oiva esimerkki siitä, kuinka hyvällä
suunnittelulla on mahdollista luoda ympäristö, joka on paitsi toimiva
myös viihtyisä, siisti ja kaunis. Siinä kaikella on paikkansa:
kulkuyhteyksien toteutuksessa suurten koneiden ja autojen
tilankäyttövaatimukset on otettu huomioon, terveys- ja hygienia-asiat
ovat kunnossa ja tilat on tehty turvallisiksi kaikille osapuolille.
– Maatilat poikkeavat muista yrityksistä siinä, että yleensä samassa
ympäristössä, missä tehdään tuotannollinen työ, myös asutaan.
Toisaalta on tyypillistä, että kaikkea rakennuskantaa ei tehdä
kerralla, vaan uutta lisätään tarpeen mukaan. Silloin uusien osien
sovittaminen vanhaan on tärkeää.
Kilpailun avulla Jokiniemi haluaa muistuttaa tiloja siitä, että kaunis
ja hoidettu ympäristö on mainos suomalaisten elintarvikkeiden
tuotannon laadusta ja luotettavuudesta.
Mämmeillä
suvantovaihe
Kilpailuun osallistuneiden tilojen paremmuusjärjestykseen laittaminen
oli vaikea työ viisihenkiselle työryhmälle. Kaikki tilat olivat
kehityskaaren eri vaiheissa olevia ja sen huomioiden mikä tahansa
olisi voinut olla voittaja.
Mämmien tila nostettiin ykköseksi, koska siellä ratkaisut olivat
selkeästi valmiita, suuret muutokset ja investoinnit ovat takana ja
nyt tilalla eletään tasaista vaihetta huolehtien tehtyjen satsausten
hyvässä kunnossa pysymisestä.
Tilalla on huomioitu hyvin se, että rehut saadaan puhtaana tilalle ja
maito puhtaana ulos. Lannan käsittelylle on erillinen tila takana
niin, ettei se näy tilan julkisivulle. Työliikenteestä on tehty
sujuvaa ja kulkuväylät ovat väljiä.
Vanhasta navetasta on tehty halli, jossa koneet ovat suojassa säältä
ja katseilta. Erilaiset toiminnot on järjestelty pihapiiriin niin,
että ulkopaikkakuntalaiset rekkakuskitkin löytävät paikan, mihin
jättää polttoöljyt tai rehukuormat.
Kahden sukupolven asumisen pihapiirissä on eriytetty omaksi
kokonaisuudekseen kasvillisuudella. Pihan tunnelman luovat suuret puut
ja kauniit pensaat. Kokonaisuus ei edes kaipaa perennapenkkejä.
Hännisillä
investoidaan
Kisassa jaetun kakkossijan saaneet tilat ovat vielä matkalla siihen
tilanteeseen, jonka Mämmit ovat ehtineet luoda pitkän isännyytensä
aikana.
Kisan isoin ja selkeästi voimakkaimman kehitysvaiheen alla oleva tila
on Hännisten tila Kiteen Loukunvaarassa. Ari ja Jaana ovat vasta
yrittäjyyden alkutaipaleella Mämmeihin verrattuna ja edessä on paljon
työtä ja ideoita.
Hännisten tila on vanha ja palkittu sukutila, jossa uudet tuulet ovat
vahvasti esillä. Pihan vanhaan kokonaisuuteen on liitetty luontevasti
viisi vuotta sitten valmistunut suuri pihattonavetta, jonka ansiosta
myös muuta rakennuskantaa ja liikennejärjestelyjä on jouduttu uusimaan
ja muokkaamaan. Kaikki on tehty suunnitelmallisesti ja kokonaisuus on
toimiva.
Se, miltä tila 10 vuoden kuluttua näyttää, on arvoitus. Suuret
suunnitelmat ovat niin sanotusti kalkkiviivoilla, kuukauden sisään
ratkeavat rahoituskysymykset määräävät sen, nouseeko pihaan uusi
kahden tilan muodostama osakeyhtiömuotoinen suurnavetta vai ei.
– Te olette kannustava esimerkki tulevaisuuteen tähtäävistä nuorista
viljelijöistä, kiitteli palkintoraati Hännisiä.
Erityiskiitosta he saivat yrityksen ja kotipihan eriyttämisen
onnistumisesta, liikennejärjestelyistä ja rohkeudesta osallistua
kisaan vaiheessa, jossa kaikki ei ole vielä valmista.
Mölsien tilalla
kokonaisuus viehättää
Timo ja Jaana Mölsän Taunolan tila Niemisessä Rääkkylässä sijoittui
kilpailussa jaetulle toiselle sijalle. Tilan yritystoimen
kehityskaaressa Mölsät ovat noin puolessa välissä muihin osallistujiin
verrattuna. Paljon on jo tehty ja jotain pilkkujen viilaamista on
vielä jäljelläkin.
Raati luonnehti pihaa viehättäväksi kokonaisuudeksi, jossa
tuotantotilat ja asuinrakennus muodostavat tiiviin pihan.
Kulkuväylät navetalle on kuitenkin sijoitettu siten, että niin
traktoreiden kuin maitoautonkin on helppo liikkua navetan
ympäristössä. Asuinrakennuksen ympäristö on viihtyisä ja turvallinen.
Timon mukaan kotipihaan, sen suunnitteluun ja hoitoon panostaa
mielellään, onhan se samalla koti, työpaikka ja vapaa-ajan asunto.
Taunolan tila on saanut myös Rääkkylä-Seuran palkinnon.
|
|