Etusivu
  Ajankohtaista
  Ennen vanhaan
  Tilaukset
  Ilmoitukset
  Sivunvalmistus
  Toimitus
  Yleisönosasto
  Palaute
  Yhteystiedot


Keskiviikko 12.9.2007

Vuoden Terveydenhoitaja
tekee työtä sydämellään


- Minusta tulee sairaanhoitaja, päätti Leila Uuksulainen jo pikkutyttönä. Eilen hänet palkittiin Pohjois-Karjalan Vuoden Terveydenhoitajana.

 


Vuoden Terveydenhoitaja Leila Uuksulainen
ehtii nyt vuorotteluvapaalla hengähtää ja
istua auringossa. Kainalossa on rapsutettavana Pekka-pojan Pate-koira.

 

Leila Uuksulainen on Kiteellä yläkoulun ja lukion käyneille tuttu ihminen. Siellä hän on toiminut kouluterveydenhoitajana pian 30 vuotta.
- Leila Uuksulainen on kehittänyt työtään koko ajan. Innostava, innostaja, elämänmyönteinen ja helposti lähestyttävä, nuorille esikuva ja malli, oli mukana perustamassa vanhempainyhdistystä ja on toiminut nuorten tukipisteellä, vetää seurakunnan tiloissa kaikkien ikäluokkien suosimaa gospel-jumppaa ja on tuonut sen Kiteelle yhtenä tapana hoitaa ihmistä kokonaisuutena, kuuluvat perustelut, joilla terveydenhoitajat ovat keskuudestaan hänet valinneet vuoden terveydenhoitajaksi.
Perusteluissa tuotiin ilmi, että Leila on pistänyt itsensä likoon myös vapaa-ajallaan.

Kutsumus-
ammatissa


Leila korostaa olevansa kutsumusammatissa.
Vuonna 1975 hän valmistui sairaanhoitajaksi ja vuonna 1978 terveydenhoitajaksi.
- Sain paikan Kiteeltä kouluterveydenhoitajana melkein heti valmistuttuani.
Ensimmäiset 10 vuotta Leila oli kouluterveydenhoitaja ja maatalon emäntä. Aamu- ja iltalypsyn välissä hän hoiti ja tarkasti koululaisia. Lisäksi hänellä oli neljä pientä lasta kotona hoidettavana.
- Koulun terveydenhoitajan työstä olen pitänyt tavattomasti. Nuoret ovat niin vilpittömiä ja ihania.
Usein nuoret kertovat terveydenhoitajalle sellaisiakin asioita, mitä ei kerrota omille vanhemmille. Nuoret tarvitsevat aikuista, joka kuuntelee ja auttaa nuorta löytämään omat mahdollisuutensa. Nuorilta saatu palaute on lämmittänyt Leilan sydäntä.
Kouluterveydenhoitajan työssä Leila on voinut toteuttaa myös toista lapsuuden unelmaa, opettajan työtä, sillä Leila opettaa niin yläasteella kuin lukiossakin terveystietoa.
- Tämä työ on sellaista, ettei ikinä tiedä, mitä työpäivän aikana tapahtuu. Olen saattanut suunnitella tekeväni terveystarkastuksia ja sitten tuleekin joku ensiaputapaus tai mielenterveysongelmista kärsivä nuori.

Henkisesti
raskasta


Leilan uran alkuvuosikymmeninä kouluterveydenhoitajan työ olikin pääosin terveystarkastusten tekemistä.
- Nyt suuri osa ajasta menee psyykkisten ongelmien selvittelyyn. Mielenterveysongelmia on eniten juuri yläaste- ja lukioikäisillä nuorilla. Välillä tuntee todellakin riittämättömyyttä nuorten ongelmien edessä, terveydenhoitaja vakavoituu.
Psyykkisten ongelmien lisäksi kouluterveydenhoitajalle tulee vastaan entistä enemmän lastensuojelutapauksia.Yhteistyökumppaneina terveydenhoitajalla ovat poliisi, sosiaalityöntekijät, kuraattori, opettajat ja vanhemmat. Tukea saa myös toisilta kouluterveydenhoitajilta ja työnohjauksesta.
- Terveydenhoitajan työ on sellainen näköalapaikka, että sieltä näkee, mihin yhteiskuntamme on menossa. Eikä se mene ainakaan hyvään suuntaan, Leila pahoittelee.
Kouluterveydenhoitajan työ on henkisesti raskasta. Leila ei osaa jättää työasioita työpaikalle, vaan miettii niitä usein vielä kotona.
- Harmittavinta työssä on kiire, ei ehdi tarpeeksi paneutua nuorten psyykkiseen hyvinvointiin.
Asianmukaiset kouluterveydenhuoltotilat ovat puuttuneet.
- Työtilat pitäisi ehdottomasti olla lähellä oppilaita, Leila vaatii.
Tällä hetkellä Vuoden terveydenhoitaja on vuorotteluvapaalla vuoden loppuun saakka ja sitten mahdollisesti myöhemmin hän aloittaa osa-aikaeläkkeellä.
- Ihmisten pitää miettiä mikä on tärkeää. Ihmissuhteet ja perhe ovat tärkeintä elämässä ja oman itsen hoitaminen.

Teatteria
ja liikuntaa


Leila saa energiaa teatterista ja laulamisesta. Kontiolan teatteriseurueen näytelmissä hänet on nähty ratkiriemukkaissa rooleissa.
- Nautin aivan valtavasti näyttelemisestä. Meillä on niin mukava porukka. Uutta näytelmää ensi kesäksi ruvetaan etsimään lähiviikkoina.
Liikunta on toinen energian ja hyvän olon lähde. Leila on jo vuosien ajan ohjannut Kiteen seurakunnassa gospel-jumppaa, joka hoitaa niin ihmisen mieltä, kehoa ja sielua.

Riitta Makkonen