Kiteellä P. Kankkunen Oy:llä oli jo pitkään ollut maidonkuorinta-asemia kylissä. Jäillä kylmänä pidetty kerma kuljetettiin talollisten toimesta Savikon meijerille.
Osuusmeijeriä alettiin puuhata vastavedoksi, kun arveltiin yksityisen meijerinomistajan kahmivan liian ison osan voitosta omaan taskuunsa. Kermasta ei saatu kunnon hintaa. Viljelijöiden omistama meijeri pystyisi maksamaan paremmin, uskottiin pitäjällä.

Akseli Brander
ja Evald Winter
puuhamiehinä

Osuusmeijerin perustamisessa vuonna 1906 mukana ollut Akseli Brander oli hallituksen puheenjohtajana alusta alkaen ja yhteensä yli 50 vuotta.
Monessa mukana ollut Evald Winter ehti meijerihankkeenkin puuhamieheksi. Hän johti rakentamisen alussa pohjanraivaus- ja maankaivuutöitä.
Ja kun alettiin suunnitella rakennustiilien polttamista osakkaiden yhteisenä hankkeena, Evald pisti paremmaksi: Hän tarjoutui toimittamaan tarvittavat 150 000 tiiltä työmaalle 49 markan hintaan tuhannelta.
”Runteihin” löytyi luonnonkiviä työmaan ympäriltä. Kiilakivistä tehtyihin ulkoseiniin louhittiin materiaali Winterin appiukon kanttori Johan Pärnäsen tilalla olleesta kalliosta.

Taitoa
ja koneistoa
Tanskanmaalta

Tanskassa meijeriala oli Suomea huomattavasti pitemmällä: Siellä tehtiin jo 1900-luvun alussa meijerikoneita, separaattoreita, kirnuja, säiliöitä ja pakkauslaitteita, myös vientiin.
Sieltä niitä riitti Kiteellekin ostettaviksi. Tanskalaistuontia oli ”Kiteen keisari” Akseli Branderin Thea-rouvakin. Kiteen Osuusmeijerin ensimmäinen isännöitsijä Knud Knudsen oli hänkin syntyperältään tanskalainen.
Meijerillä olikin jo alusta lähtien asiansa osaava johto ja silloisella mittapuulla hyvin ajanmukaiset koneet. Koneistamiseen tuli jatkossa kotimaisiakin valmistajia, kuten MKT-tehtaat, joka alussa oli nimeltään Hankkijan Maanviljelyskonetehdas.
Meijerillä leiskui myös lempi, joskus yli säätyrajojenkin
Meijerin työvoima oli ainakin alussa pääosin oman paikkakunnan nuorta väkeä. Työyhteisössä syntyi romansseja, jotka monesti johtivat perheen perustamiseen.
Meijerin kone- tai automiehille löytyi kumppaneita meijerikköjen ja konttorin naisten joukossa. Isännöitsijä Knudsenin Hertta-tytärkin ihastui komeaan autonkuljettajaan. Nuori mies oli Hannes Parviainen Välivaarasta.
Ei siinä auttanut enempää tytön isän, kuin äidinkään vastustelut: Hannes talutti Hertan papin eteen keväällä 1936. Perheeseen syntyi kolme lasta, tytär ja kaksi poikaa. Vihollisen sirpale vei lapsilta isän, sillä Hannes Parviainen kaatui evakuointitehtävissä ollessaan Suojärvellä viimeisenä sotavuotena 1944.

Kermankeräily vaihtui
maidonajoon 1950-luvulla

Meijeri toimi kannattavana yrityksenä pitkälle yli 50-vuotisjuhliensa, jotka olivat vuonna 1956. Keräilytuote alkoi muuttua kermasta maidoksi, jolloin kuljetettavat nestemäärät moninkertaistuvat. Se vaati enemmän kalustoa ja tiloja.
Silti vuodesta 1952 alkanut maidon vastaanotto toimi aluksi kivimeijerissä. Uusi rakennus valmistui 1960-luvun alussa, vain vähän ennen sitä, kun kiteeläiset maidontuottajat päättivät fuusiosta Joensuun Ympäristön Osuusmeijeriin.
Kiteeläismaito sai rekkakuljetuksen Joensuuhun ja varsinainen meijeritoiminta täällä päättyi. Silloin vanha meijeri- ja myllyrakennus jäi kokonaan pois alkuperäisestä käytöstään. Höyryn tuottaminen isolla kattilalla loppui, mutta vastaanottoaseman tarpeisiin sitä tehtiin pienemmällä öljykäyttöisellä laitteella.
Tilasäiliökeräilyyn siirryttiin asteittain 1970-luvun alussa. Vuonna 1975 kaikki maidon meijerikäsittelyyn liittynyt toiminta Kiteellä lopetettiin. Aikaisemmasta monipuolisesta osuusmeijeristä oli jäljellä enää mylly ja rehumyymälä.

Kuvat ja osa muistelusta: Rauno Rintanen

Lisää muistikuvia ja teksti: Pekka Havukainen