|
Laulussa sanotaan: ”Lyö aallot Äänisen aavan”.
Vuonna 1942 isokokoinen järvi oli kuitenkin neljänkymmenen
pakkasasteen jälkeen paksussa jäässä, joten saareen kuljettiin
veneiden sijaan muilla ajopeleillä aurattua tietä pitkin.
Kovin ruhtinaalliset eivät jouluaaton pitopaikan tilat olleet.
– Aattoa vietettiin korsussa, joka oli tavattoman pieni, Arvo
muistelee.
Korsua kaivettaessa eteen tuli vielä matalan saaren ongelma. Vesi
tunkeutui kuoppaan, joten rakennelmaa piti sijoittaa ylemmäs. Aikanaan
korsut kuitenkin valmistuivat.
– Porukkahenki oli onneksi hyvä ja sullomalla sopi parikymmentä miestä
korsun ritseille ja lattialle istumaan.
– Tilojen pienuutta kuvaa sekin, että korsulla pistäytyneelle
viihdytyskiertueelle jäi vain parin neliön esiintymistila, kun korsu
oli täyteen ahdettu istujia. Samaan aikaan ovi oli pakko pitää auki
tukehtumisen välttämiseksi.
– Myös vihollista piti pitää silmällä, ettei ylimääräisiä
joulupaketteja ala Heposaareen lennellä, Kostamo kuvailee.
Mistäpä lihaa
jouluaaton
ruokapöytään?
Joulun lähestyessä herrat miettivät kuumeisesti, mistäpä hankittaisiin
lihaa joulupataan. Äkkiä äkättiin, että juokseehan tuolla mantereen
rannoilla hirviä.
Niinpä päätettiinkin järjestää hirvijahti. Osa miehistä laitettiin
ajoporukkaan ja osa pistettiin passiin.
Pian porukka tapasikin hirvilauman ja passissa olleet pääsivät
ampumaan viisi hirveä, jotka paloiteltiin ja jaettiin pataljoonan
kesken.
Arvon yksikköpaikkaan Heposaareen saatiin kuljetettua kaksi hirveä ja
niin päästiin erinäisten vaiheiden kautta nauttimaan hirvisopasta,
josta ei lihaa puuttunut.
Maittavan herkun täydensivät puolikas joululeipää ja kinkun
korvikkeena käytetty tanskalainen siankieli, jota oli tarjolla yksi
jokaiselle. Jälkiruoaksi saatiin riisipuuroa ja rusinasoppaa.
-Se oli runsain ateria sotareissullani, Arvo Kostamo muistelee
Heposaaressa viettämäänsä jouluaattoa.
Moka joulujuhlassa
Arvo Kostamolla on hyvin muistissa myös moka, joka sattui
joulujuhlassa vuonna 1943.
– Olimme Kannaksella rannikkovarmistuksessa. Komppaniamme joulujuhlaa
vietettiin Lottakanttiinissa, talon alakerrassa. Yläkerrassa oli
komppanian toimisto ja upseerien asunnot.
– Joulujuhlan päätyttyä komppanian päällikkö luki hyvän joulun
toivotukset pataljoonan eri yksiköistä ja sanoi: ”meiltä on myös
toivotettu hyvää joulua samoille yksiköille”.
Tämän Arvo kertoi kuulleensa toimiston lattian läpi.
– Kun juhla päättyi ja upseerit palasivat asuntoihinsa, sanoin
komppanian päällikölle, ettei meiltä ole lähetetty hyvän joulun
toivotuksia mihinkään.
– Päällikkö sanoi: ”Soittakaa kaikkiin niihin yksiköihin, jotka ovat
meille joulutervehdyksen lähettäneet, tämän vihkon mukaan.
– ”Ensimmäinen jääkärikomppania toivottaa hyvää joulua ja onnellista
uutta vuotta. Komppanian päällikkö se ja se, antoi se ja se, otti se
ja se”.
– Kirjoitin omaan vihkoon ja vastaanottaja komppaniansa vihkoon.
Saajia olivat esikuntakomppania, toinen komppania, kolmas komppania,
konekiväärikomppania, ratsastava patteri, autokomppania, krh-komppania
ja viestikomppania.
– Ennen kuin nämä kaikki oli antaja ja vastaanottaja kirjoittanut oman
yksikkönsä vihkoihin, oli ilta jo niin pitkällä, että monessa
yksikössä oli juhlat jo juhlittu. Viestit toki säilyivät vihkoissa
myöhempää lukua varten, Arvo Kostamo kertailee mieleen jäänyttä
rintamajouluaan.
”Silloin en valehdellut”
Syksyllä 1944 Ilomantsin rintamalla Arvo aavisti aselevon olevan
tulossa. Sanoin aseveljille: ”Nyt tulee aselepo”, johon porukka
vastasi: ”Jos valehtelet, sinun käy huonosti”.
– ”En silloin valehdellut, jälkeenpäin kylläkin olen niin tehnyt”,
Arvo naurahtaa ja aselepo tuli.
Kevennyksenä Arvo muistaa hauskan sapelinkantoon liittyvän jutun.
Rintamalla ilman tuppea löytämäänsä miekkaa hän kiikutti mukanaan
moneen paikkaan.
Lopulta miekka osoittautui hieman hankalaksi kiikuttaa ja hän sai
siitä tarpeekseen.
– Upotin sapelin kahvaa myöten Ilomantsin suohon. Eikö tuo lie siellä
suossa tänäkin päivänä, hän tuumaa.
Tänä vuonna Arvo valmistautuu vaimonsa Hilkan kanssa jouluun, joita
yhteiselon päivinä on kertynyt jo 62.
Lyijykynällä
kirjoittaminen sujui
Arvon sotatie kulki monien vaiheiden jälkeen Kannaksen ja Äänisen
Karjalan kautta Ilomantsiin mm. Luovejoen, Ilajan ja Lehmivaaran
ratkaisutaisteluihin.
Erinomaisesta kirjallisesta taidostaan tunnettu veteraani toimi
rintamalla kirjurina. Lukemattomat olivat ne Arvon kirjoittamat
viestit mm. yksikön kaatuneista ja päiväkäskyistä, joita hän
tehtävänsä vuoksi joutui esimiesten käskystä kirjoittamaan.
Sodan aikaan ei vielä tietokoneita, eikä kovin hienoja
kirjoituskoneitakaan tunnettu, mutta kirjoittaminen lyijykynällä sujui
sitäkin paremmin.
Olavi Lautamäki |
|
