| |
Etusivu
Ajankohtaista
Ennen vanhaan
Tilaukset
Ilmoitukset
Sivunvalmistus
Toimitus
Palaute
Yhteystiedot


 |
|
Lauantai 26.11.2011
Kitee supistaa ekopisteverkostoa
Kiteen kaupunki on supistamassa ekopisteverkostoa. Käytössä
olevista 39:stä keräyspisteestä poistuu 32. Jäljelle jäävien seitsemän
lisäksi viisi ekopistettä sijoitettaan uuteen paikkaan.
|
|
|

Jatkossa koko Kiteen kunnan alueelle sijoittuu 12 ekopistettä.
Niiden kapasiteetti on huomattavasti nykyistä suurempi. Kuvassa
tulevien ekopisteiden sijoituspaikat: 1. Tokmannin piha, 2. Kaupungin
varasto, 3. Kuljetus J. Hirvosen piha, 4. S-marketin takapiha, 5.
Juurikan koulu, 6. Kiteenlahden maamiesseuran talo, 7. Sopensuon
jätteenkäsittelypaikka, 8. Neste Tolosenmäki, 9. Siwa Puhos, 10.
Tiikontie 21, Suorlahti, 11. Ruppovaaran koulu, 12. Lepokankaan
hautausmaa. |
|
|
Kaikki ekopisteet varustetaan metallisilla kuuden kuution
paperinkeräys- ja kartonginkeräyskonteilla. Ekopisteissä
vastaanotetaan lasia, pienmetallia, paperia ja keräyskartonkia.
Suomen Paperinkeräys Oy on yhteistyössä Kuljetus J. Hirvonen Oy:n ja
Kiteen kaupungin kanssa selvittänyt paperin ja kartongin
keräysjärjestelmän kehittämistä ja ekopisteverkoston kehittämistä
kustannustehokkaammaksi toimivuutta heikentämättä, vaikka
ekopisteverkostoa supistetaan.
Paperinkeräys Oy on tuottajavastuulain tarkoittama tuottajayhteisö,
jonka velvollisuus on paperin aluekeräyksen järjestäminen koko maan
kattavasti, päättää keräyskalustosta ja keräyspisteiden määrästä sekä
sopia kuntien kanssa aluekeräyspisteiden sijoittamisesta.
Pyrkimyksenä on, että Kiteellä paperia ja kartonkia kerätään jatkossa
vain Paperinkeräys Oy:n järjestämissä ja kustantamissa
keräyspaikoissa. Tarkoituksena on rakentaa yhteistyössä kaupungin
kanssa toimiva ja palveleva sekä tehokas aluekeräysverkosto.
Suunnitelman mukaan Kiteen kaupungin alueelle tulisi kattavasti 12 kpl
keräyspisteitä pääkulkureittien varrelle. Paperinkeräys Oy investoi
keräyspisteisiin keräyssäiliöt, jotka ovat metallisia nostokontteja ja
tyhjennyksestä huolehtisi Kuljetus J. Hirvonen. Suunnitelman mukainen
toiminta on kunnalle maksutonta.
Ekopisteverkoston muutokset alentavat jätteenkuljetuksen maksuja 3 600
euroa vuodessa. Ekopisteiden jätteenkuljetuskustannukset ovat noin 18
000 euroa vuodessa ja muutoksen jälkeen noin 14 400 euroa vuodessa.
Tekninen lautakunta päätti pyytää lausuntoa ympäristölautakunnalta
ekopisteiden harventamisesta 1.5.2012 alkaen. Samalla lautakunta
hyväksyi paperin ja kartongin keräyksen järjestämisen 6 kuution
konteilla 12 kohteessa 1.1.2012 alkaen ja hyväksyy luonnoksen
Paperinkeräys Oy:n kanssa tehtäväksi sopimukseksi.
|
|
|
|