Etusivu
  Ajankohtaista
  Ennen vanhaan
  Tilaukset
  Ilmoitukset
  Sivunvalmistus
  Toimitus
  Palaute
  Yhteystiedot


Keskiviikko 2.12.2009
Kitee ei vielä kriisikunta
Alijäämät kääntyvät
ensi vuonna nousuun


Mikäli Kiteen kaupungin toimintatuotot vähenevät ensi vuonna 2,1 miljoonalla eurolla, verotulot ja valtionosuudet lisääntyvät yhteensä 2,6 miljoonalla eurolla ja palkkamenot putoavat 1,8 miljoonalla, on odotettavissa 57 500 euroa ylijäämäinen tulos. Talousarvion mukaan kumulatiivinen alijäämä on edelleen yli kahdeksan miljoonaa, mutta kääntyy suunnitelmakaudella 2010-2013 plussalle.

 

Kaupunginjohtaja Kirsi Hämäläinen ja
hallintojohtaja Anssi Nykänen eivät kehu
tämän ja ensi vuoden tuloksilla. Edessä ovat ajat,
mihin teollisuuden rattaat vaikuttavat merkittävästi.
He kuitenkin uskovat, että suuntaus on parempaan.
Ponnistelut uuden teollisuuden saamisesta
tyhjillään oleviin tiloihin ovat pitkällä.


Kiteen kumulatiivinen alijäämä saa uuden
pohjakosketuksen tänä vuonna.
Lukema on yli 8 miljoonaa euroa. Kasvu alkaa pikkuhiljaa.
 

Kiteen kaupunginhallitus käsitteli budjettia maanantaina. Kolmen äänestyksen jälkeen varsinaiseen talousarvioon ei tullut muutoksia.
Taloussuunnitelmaan tuli äänestyspäätöksellä muutos Juurikan koulun sulkemisesta. Juurikka jatkaa näillä näkymin vielä tämän valtuustokauden. Alkuperäisen suunnitelman mukaan sulkeminen olisi ollut edessä syksyllä 2011.
Esityksen koulun jatkoajasta teki Aki Parkkonen, jota kannattivat Hannu Putkuri, Alpo Jumppanen, Vesa Parviainen ja Ahti Paakkunainen. Birgitta Muukkonen, Maija Kaalimaa ja Laila Eronen olivat sulkemisen kannalla.
Vespelin aukiolon muuttamista viisipäiväiseksi vastustivat hallituksessa Ahti Paakkunainen, Vesa Parviainen ja Alpo Jumppanen, kun taas muut olivat sitä mieltä, että viiden päivän aukiolo riittää.
Kolmas äänestys käytiin lomitustoiminnan 13 000 euron lisätuesta, jota esitti Maija Kaalimaa ja kannattivat muut keskustalaiset. Tässä äänestyksessä Birgitta Muukkonen asettui Paakkunaisen, Jumppasen ja Parviaisen taakse ja esitys kaatui 4-4.

Alijäämä ja velkaisuus jatkuvat

Kiteen kaupungin talous on tällä hetkellä yli kahdeksan miljoonaa euroa alijäämäinen. Velkaa on ruhtinaalliset 14,5 miljoonaa euroa eli 1 559 euroa/asukas tämän vuoden lopussa.
Ensi vuonna nettomääräinen velka lisääntyy yli neljä miljoonaa, millä rahoitetaan kaupungin investointeja. Vanhoja velkoja maksetaan pois 2,6 milj. euroa. Velka nousee noin 2 000 euroon/asukas ja on keskimääräisellä tasolla muihin kuntiin verrattuna.
– Investointien myötä on saatu aikaan hyvääkin. Meillä valmistuu nykyaikainen lukiorakennus, joka palvelee myös muita oppilaitoksia. Päiväkoti on nykyaikainen. Lisäksi on tulossa terveyskeskuksen remontti, kunhan saadaan selville, millaiset tilat Helli tarvitsee.
– Lisäksi odotamme naapurikuntien omia päätöksiä sote -asioiden osalta. Me emme rakenna sellaista, mikä ei ole toimiva ja lopputuloksena kannattava. Hellin tuloksellisuus alkaa jo tietyissä asioissa näkyä, hallintojohtaja Anssi Nykänen ja kaupunginjohtaja Kirsi Hämäläinen kertoivat.

Muutokset nopeita

Tässä vaiheessa ei Kiteen osalta voida puhua kriisikunnasta.
– Kriisikunnan pääkriteeri on kumulatiivinen alijäämä ja rajaksi on määritelty 1 000 euroa/asukas. Meillä se on 750 euron luokkaa. Myöskään velkaantumisen osalta kriteerit eivät täyty, vaikka neljä osa-aluetta täyttyvätkin.
– Varsinaisen taantuman tuomia ongelmia ei tässä vaiheessa ole näköpiirissä, mutta kaikkeen on varauduttava. Miljoonan heitto puoleen tai toiseen voi tapahtua hyvinkin nopeasti.
– Tulopuolella yrityselämän menestyminen on tärkeintä. Puhoksessa on tullut takkiin, mutta näidenkin asioiden eteen ovat ponnistelut käynnissä koko ajan. Ja jos hyvin käy, tyhjäksi jäänyt entinen Havukaisen halli on taas täynnä toimintaa.
– Teollisuus elää omaa elämäänsä, jota kaupunki pyrkii tukemaan mahdollisuuksiensa mukaan. Mm. vuokrasaamisia kaupungilla on noin miljoona euroa. Toki on muistettava, että osa teollisuudesta on vähentänyt työvoimaansa, mutta samalla tehnyt investointeja.
– Myös kaupunkina olemme varautuneet edelleen kehittämään niin teollisia kuin toiminnallisiakin palveluja. Mm. maankäyttöön olemme varanneet 120 000 euroa. Avoinna on lisäksi maankäyttöinsinöörin vakanssi, Hämäläinen ja Nykänen jatkavat.

Ei lomautuksia,
veronkorotus 2011


Hallituksen kaupunginvaltuustolle esittämä talousarvio ja toimintasuunnitelma eivät sisällä muutoksia palvelujen tasoon eikä henkilöstön lomautuksia. Luvassa on kuitenkin tuloveroprosentin korottaminen 1–2 prosentilla vuonna 2011.
– Viime huhtikuussa valtuusto päätti talouden tervehdyttämistoimista, joilla säästetään ensi vuonna reilu miljoona. Vuosien 2011-2015 vuosittaiset säästöt ovat 1,3-1,57 miljoonaa. Kaikki uudet vuosille 2011-2013 esitettävät säästötoimet kohdistuvat sivistysosastoon, Hämäläinen kertoi.
Hallituksen kokouksessa Ahti Paakkunainen esitti lisäksi sivistysjohtajan viran lakkauttamista. Esitys ei saanut kannatusta.