| |
Etusivu
Ajankohtaista
Ennen vanhaan
Tilaukset
Ilmoitukset
Sivunvalmistus
Toimitus
Palaute
Yhteystiedot


 |
|
Lauantai 24.4.2010
Rubik’s Cube
Rubik`s Cube on ollut kasassa vuoden 2008 syksystä asti. Kaikki
nykyiset jäsenet ovat olleet mukana soittamassa lähes alusta asti,
ihan sama kokoonpano kuitenkaan ei ole säilynyt.
|
|
|

Rubik’s Cube bändissä tunnelma on rento ja hauska.
Kuvassa vasemmalta Ville, kosketinsoittaja,
Hannes, saksofonisti, Janne, kitaristi sekä alhaalla Tommi, rumpali.
(Kuvasta puuttuu basisti Kauko. )
|
|
|
Nimi keksittiin ensimmäistä keikkaa varten, kaikki oli sekaisin kuin
Rubikin kuutiossa. Yhtye soittaa omien sanojensa mukaan improvisoitua
jazzia.
Bändi treenaa yhdessä kerran viikossa. Sen lisäksi jokainen soittaa
omalla ajallaan, eri soittimiakin. Osa bändiläisistä on
Kesäsoittajissa, heidät voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin.
Keikoilla Rubik’s Cube esiintyy kahdesta kolmeen kertaan vuodessa,
mikä on kuulemma melko paljon musiikkiopiston bändiksi.
Kivointa on yhdessä soittaminen ja itsensä ilmaisu. Jokaisella on
vuorollaan sooloja.
Kehitystä on tapahtunut huimasti näiden parin bändivuoden aikana.
Laulua kukaan ei kuitenkaan myönnä harrastavansa, joten sitä ei
kuullakaan tämän bändin soittaessa.
Esiintyminen on poikien mielestä mukavaa. On palkitsevaa, kun yleisö
kuuntelee ja silloin tuntee onnistuvansakin paremmin. Tietysti ennen
keikkaa on pientä jännitystä, niinhän se kuuluukin.
Terveiset pojilta Koti-Karjalan lukijoille:
Kuunnelkaa monipuolisempaa musiikkia,
vaihtakaa vaikka radiokanavaa.
Avoimin korvin kuuntelemaan erilaista musiikkia.
Ja hei, keikkahan on 29.5.,
joten tulkaa kaikki kuuntelemaan meitä ja muita bändejä!
|
|
|
|